Hurrikaanin päänahka jäi vielä Ducksilta saamatta

Hurrikaanin päänahka jäi vielä Ducksilta saamatta

Vantaa Ducks-Hurrikaani 2-3 (25-22, 29-31, 18-25, 25-17, 12-15)

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaa Ducks kohtasi lauantaina 3. lokakuuta kauden ensimmäisessä kotiottelussaan Hurrikaani Loimaan. Kohtaaminen oli Mestaruusliigassa jo toinen tänä syksynä ja kolmas lyhyen ajan sisällä. Ottelu oli varsinaista taistelua molemmin puolin ja katsojat saivat nauttia viihdyttävästä ja hyvästä lentopallosta.

Lumoon tulleet 235 katsojaa saivat jännittää voittajaa loppuun saakka, sillä kumpikin joukkue taisteli tosissaan pisteistä. Hurrikaani oli lopulta vahvempi eräluvuin 3-2 aivan kuten viime torstaina Loimaalla ja kaksi pistettä meni vieraille.

Ensimmäistä erää luonnehti monet syöttövirheet. Varsinkin vierailijoita syötöt joko jäivät verkkoon tai livahtivat pitkiksi. Ducksinkin syöttöpeli takkuili ajoittain, mutta vähemmän. Syötön vastaanotto oli varsinkin ankkalibero Esko Vuorisen osalta mallikasta ja puolustus oli uhrautuvaa. Tällä kertaa myös passari Joona Väänänen ja keskitorjuja Tommy Carmody löysivät toisensa hienosti heti alkuun. Erän lopussa ankat olivat juuri sen verran parempia, että erä vietiin lukemin 25-22.

Toisesta erästä muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Hurrikaanin syöttövirheet jatkuivat ja erä oli tarjolla ankoille. Joonas Jokela löysi vireensä ja takoi Ducksille hienosti pisteitä sekä verkolta että kolmen metrin viivan takaa. Muutama näyttävä torjuntakin kirjattiin Jokelan sarakkeeseen. Myös Kalle Kattelus esiintyi pirteästi.

Erän ratkaisuksi muodostui Hurrikaanin vaihto, kun kentältä poistui Samuli Kaislasalo ja hänen tilalleen tuli Tino Vuori. Vuori sekä syötti että hyökkäsi tehokkaasti ja erä meni pidemmän kaavan kautta vieraille 29-31.

Pitkän erätauon jälkeen Ducksilla oli  vaikeuksia saada pelinsä taas käyntiin. Vaikka ottelun ensimmäinen ässä nähtiinkin Kalle Katteluksen kädestä niin ankkajoukkueella oli pelin sujumisessa hakemista. Hurrikaani puolestaan sai syöttöpelinsä kulkemaan ja hyökkäsi sen lisäksi tehokkaasti. Vieraat veivät erän selvästi luvuin 18-25.

Jos oli ankkalauma hukassa kolmannessa erässä niin samaa voi sanoa Hurrikaanista neljännessä. Joonas Jokela löysi hirmuvireen ja tahkoi Ducksille pisteitä liukuhihnalla sekä hyökkäyksessä että torjunnassa. Hienoa torjuntapeliä esitti myös Tommy Carmody. Erä ankoille 25-17.

Viides ja ratkaiseva erä näytti jo tulevan Ducksille, kun syöttöruutuun astui ottelun parhaana palkittu Niklas Seppänen. Seppänen ei antanut vanhalle seuralleen armoa, vaan syötti tilanteesta 12-19 tilanteeseen 12-15 ja samalla voiton Loimaalle.

Otteluisäntä Karkkilan Metallityö palkitsi ottelun parhaana pelaajana Vantaa Ducksista Joonas Jokelan ja Hurrikaani Loimaasta Niklas Seppäsen. PRO Liberoksi arvovaltainen raati valitsi Hurrikaanin Matti Toivolan.

Mestaruusliigan pisteet

3 pistettä Niklas Seppänen, Hurrikaani

2 pistettä Santeri Välimaa, Hurrikaani

1 piste Joonas Jokela, Vantaa Ducks

Ottelun parhaat pistemiehet:

Vantaa Ducks:

Joonas Jokela 28/+15

Kalle Kattelus 16/+4

Tommy Carmody 15/+9

Hurrikaani Loimaa:

Niklas Seppänen 21/+12

Eemeli Kouki 17/+8

Tino Vuori 10/+6

Lehdistötilaisuuden kommentit

Joonas Jokela, Vantaa Ducks:

“Saman tyylinen peli oli kun Loimaalla, kun hyökkäyksemme toimii voimme olla kuskin paikalla myös Hurrikaanin tasoista joukkuetta vastaan. Minulla on hyvä luottamus sekä omaan että joukkueen pelaamiseen.

Valmentaja Juho Rajala:

“Peli oli aaltoilevaa puolin ja toisin, nuoria poikia on kummallakin puolella ja pelasivat laadukkaasti. Tulos ei ollut huono, mutta meidän peliltä vaaditaan vielä tasaisuutta. Näille sarjan top neljä joukkueille, johan Hurrikaani lukeutuu, ei kärsi antaa yhtään periksi, meidän pitää pelata ihan omalla huippulimitillä”:

Niklas Seppänen, Hurrikaani Loimaa:

“Aikamoista vääntöä oli, oli hienoa pelata taas Lumossa. Teimme paljon syöttövirheitä, mutta kunhan se asia saadaan kuntoon niin hyvää tulee. Ottelun lopussa näkyi, miten tärkeät ne syötöt ovat.

Jussi Heino:

“Luotto omaan joukkueeseen oli koko ajan. Voiton avain oli siinä, että oltiin karvan verran kurinalaisempia kuin vastustaja silloin kun siihen oli tarve. Mutta Ducks on pirunmoinen taistelijaporukka.”

Tiedotus/Katarina Koivisto

Posted in Vantaa Ducks.