3 – 2 (27 – 25, 20 -25, 25 – 17, 22 – 25, 15 – 7 )
Lentopalloilun Mestaruusliigassa sarjan kymmenentenä oleva Vantaa Ducks kohtasi lauantaina 16.12. oululaisen, sarjassa toisena olevan Ettan. Teema oli tänään: kumpi on ykkönen eli etta Lumo-hallin kamppailussa. Vantaa Ducks oli etta ja varsinkin viidennessä erässä kentällä oli vain yksi joukkue, voitonnälkäinen ankkalauma. Ankkojen parantunut pelillinen ilme lupaa hyvää tuleviin otteluihin. Keskiviikkona onkin Lumoon tulossa Rantaperkiön Isku. Otteluisäntänä oli NHP yhtymä Oy. Päätuomari Raine Hakalalle ottelu oli uran sadas Mestaruusliiga-ottelu. Jouluvalmistelujen keskeltä oli Lumon hornankattilan lauteille tullut 341 katsojaa.
Ensimmäinen erä oli alusta lähtien tasaista vääntöä. Pasi Hyväristä tuurasi tänään liberona Toni Kankaanpää. Atte Kyrölä otti Tonin paikan yleispelaajana. Karl Külaotsin jäätyä torjuntaan tekniselle mentiin Ettan johtaessa 12 – 14. Erää voisi kutsua vetoketjueräksi. Koko ajan oltiin pisteen tai kahden tuntumassa. Ettan mentyä johtoon 19 – 20 otti Tuominen erän ensimmäisen aikalisänsä. Tilanteessa 21 – 21 Ronkaiselle tuomitun kosketusvirheen vuoksi jälkeen Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa sai keltaisen kortin. Ducksin mentyä johtoon 22 – 21 Määttäsen käsistä rannekelloon lyönnin jälkeen tilanteessa 21 – 22 Kuoksa otti aikalisän. Ronkaisen syötettyä ässän verkkonauhan kautta suoraan lattiaan otti Tuominen erän toisen aikalisänsä tilanteessa 22 – 23. Jokelan jäätyä Miron torjuntaan otti Kuoksa erän viimeisen aikalisänsä tilanteessa 24 – 24. Magyar torjui Pennasen ja Ducksille eräpallo. Viimeisessä pallossa Määttänen oli hyvin hereillä eikä lyönyt nelospaikalle tulluttu libero Kankaanpään passia, joka antoi sen kolmen metrin rajan sisältä vaan heitti pallon toiselle puolelle. Sitä seuranneen hyökkäyksen Ducksin Nurminen torjui ja erä ankkalaumalle lukemin 27 – 25.
Toinen erä alkoi Ducksin virheillä. Szabón syötettyä leveäksi otti Tuominen heti aikalisän tilanteessa 4 – 6. Tilanteessa 6 – 9 Tuominen otti tuplavaihdon, Deliu ja Vallin sisällä. Ankat tulivat heti tasoihin lukemiin 10 – 10, mutta sitten Etta nykäisi ja tekniselle mentiin tilanteessa 11 – 14. Tilanteessa 16 – 16 Jokela vaihtui Lehtoniemeen Ettan puolella. Tuominen otti erän toisen aikalisänsä tilanteessa 18 – 20. Etta vei lopun ja ankat vikisivät. Erä selkeästi vieraille lukemin 20 – 25.
Kolmas erä alkoi ankkojen ottaessa tahtipuikon. Pian tilanne oli 12 – 5. Joulu on tullut pari päivää aikaisemmin, totesi tilastoja vieressäni hoitanut Satu Lehto, kun Magyar torjui jo toisen kerran Eetu Pennasen. Torjunnan jälkeen tekniselle tilanteessa 14 – 6. Haapakosken syöttövuorolla Etta heräsi ja tilanteessa 16 – 11 Tuominen otti erän ensimmäisen aikalisänsä. Sitten ankat saivat jälleen raivon päälle ja Magyarin ässä päättää erän tylyin lukemin 25 -17.
Neljäs erä alkoi pienellä ankkapainostuksella. Erän alussa jouduttiin poistamaan pelistä Miron yksi rikki hakkaama Mikasa. Etta löysi jälleen pelinsä ja Määttäsen lyötyä torjuntaan, otti Tuominen aikalisän tilanteessa 8 -10. Tekniselle mentiin Jokelan postimerkkilyönnin jälkeen tilanteessa 12 – 14. Magyarin ässän jälkeen tilanteessa 17 – 17 oli Kuoksa pakotettu ottamaan aikalisän. Tasaisesti mentiin ja Nurmisen lyötyä leveäksi tilanteessa 20 – 21 Tuominen otti erän toisen aikalisänsä. Erä päättyi nolosti, kun Magyarin passille ei löytynyt ollenkaan päättäjää. Lukemat oululaisille 22 – 25.
Viides erä oli todellista ankkojen näytöstä. Kuoksa otti aikalisänsä vasta tilanteessa 10 – 3. Magyar otti vielä tilanteessa 12 – 5 keltaisen kortin Hakalalta. Erä meni lopulta vahvasti pelanneelle Vantaa Ducksille lukemin 15 – 7. Koko ottelu kotijoukkueelle lukemin 3 – 2.
Otteluisäntä NHP Yhtymä Oy valitsi ottelun jälkeen Vantaa Ducksin parhaaksi pelaajaksi Miro Määttäsen ja Ettasta Niko Haapakosken
LähiTapiolapisteet
3 pistettä Miro Määttänen, Vantaa Ducks
2 pistettä Atte Kyrölä, Vantaa Ducks
1 piste Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks
Ottelun parhaat pistemiehet:
Vantaa Ducks: Miro Määttänen 25/+13, Alpár Szabó 13/+12, Atte Kyrölä 13/+6
Etta: Joonas Jokela 18/+8, Antti Ronkainen 16/+7, Eetu Pennanen 14/+7
Lehdistötilaisuuden kommentit:
Libero Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks
”Hyvältä maistuu ja kivaa oli pelata liberona, vaikka usein heitin vastapuolelle, että älkää syöttäkö mulle. Torjunta ja puolustus on mennyt todella paljon eteenpäin. Saatiin palkinto tänään. Päivä kerrallaan eteenpäin”
Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks
”Pojat jaksoivat tänään jauhaa. Oululaiset ovat kovia jauhamaan, mutta tänään me voitimme pitkiä palloja, vaikka ne ovat olleet juuri Ettan valtti. Joukkueena tänään voitettiin ja kun vielä saadaan jatkossa muutamiin ratkaisupaikkoihin lisää malttia”.
Yleispelaaja Antti Ronkainen, Etta
”Huono peli meiltä. Ei päästy sille tasolle millä on oltu tällä kaudella. Pelin ratkaisi se, että Vantaa Ducks voitti viidennen erän”.
Päävalmentaja Olli Kuoksa, Vantaa Ducks
”Ducks torjui ja puolusti meitä paremmin. Tulos ei valehtele”.
Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook