Vantaa Ducks puhtaalla pelillä jatkoon
Vantaa Ducks eteni sunnuntaina ykkössarjan pudotuspeleissä lyömällä paikallisvastustajan PuMa Volleyn suoraan kahdessa ottelussa. Kuten lauantaina, ottelu päättyi erin 3-1. Ykkössarjan välierässä tulee vastaan Vaasan Kiisto, joka saattoi Kuortaneen laulukuoroon.
Ykkössarjan toinen puolivälierä Ducksin ja PuMa välillä Vantaan Energia-areenalla alkoi isäntien osalta uneliaissa merkeissä. Myyrmäkeen Laatta- ja kivirakenne Suorsan isännöimään otteluun oli tullut hienosti 303 katsojaa.
PuMa Volley sen sijaan aloitti ottelun hienosti ja meni erän alkupuolella moneen otteeseen peräti kuuden pisteen johtoon. PuMa onnistui ottamaan Ducksin hyökkäykset torjunnoilla kiinni ja ohitti samalla taitavasti ankkojen torjunnan. Ankoilla oli myös vaikeuksia syötön vastaanotossa.
Pienistä valopilkahduksista ankkojen puolella huolimatta vieraat pitivät otteensa läpi erän ja erä loppui Ducksin kannalta rumiin lukemiin 15-25.
Toisen erän Ducks aloitti jo pirteämmin ja meni Ville Katteluksen ja Antti Vallinin hyökkäyksillä 4-1 johtoon. PuMa sen sijaan sortui virheisiin sekä hyökkäyksissä että syötöissä. Ducksinkin puolella tuli syöttövirheitä ja Nuutti Moilasen syöttövuorolla vieraat tulivat rinnalle 6-6. Pallorallit olivat pitkiä ja ankkojen kone käynnistyi pikku hiljaa. Manu Asikanius hakkurin paikalla ja Marko Määttänen heräsivät mukaan peliin.
PuMa kuitenkin heräsi taas taistelemaan ja puolusti hienosti. Kattelus oli kuitenkin päättänyt, että toista erää ei hävitä. Terävillä hyökkäyksillä ja parilla ässällä hän vei ankat jo 21-16 johtoon. Vaikka PuMa vielä pyristeli erä ankoille 25-21.
Kolmas erä alkoi ankkojen näytöksellä. Asikanius ja Vallin torjuivat ja Henri Strengell säesti parilla ässäsyötöllä. Stregellin syötöt tuottivat muutenkin PuMalle vaikeuksia ja ankat menivät jo 8-0 johtoon. Tässä vaiheessa PuMan valmentaja Ismo Tuominen turvautui jo erän toiseen aikalisään. Sen jälkeen Luka Laurell onnistui puhkaisemaan PuMan nollan.
Tämän jälkeen virheitä tuli puolin ja toisin, huomattavasti enemmän kuitenkin PuMan puolella. Ankat johtivat parhaimmillaan 17-5 torjuntapelin toimiessa ja syötön pysyessä ruudussa. Vieraiden pelaajavaihdotkaan eivät erää kääntäneet joskin Justus Fredriksson ja Riku Isomäki onnistuivat hienosti. Ville Kattelus murjoi loppueränkin palloa lattiaan ja vaikka PuMa onnistuikin alkuerää paremmin erä Ducksille lukemin 25-12.
Neljänteen erään tuli sisuuntunut PuMa, joka taisteli hyvin jokaisesta pallosta. Keskihyökkäykset onnistuivat hyvin ja libero Joona Katajamäki teki muutaman näyttävän pelastuksen. Vieraat kerkesivät jo 4-7 johtoon ennen kun ankkalauma heräsi pelaamaan. Ville Kattelus näytti taas kerran esimerkkiä sekä terävillä hyökkäyksillä että ässäsyötöillä ja pian peli oli jo 19-12.
Neljännen erän lopussa ankkojen kokemus näkyi selvästi, eikä PuMa enää päässyt peliin mukaan. Erä Ducksille selvästi 25-15.
Ottelun parhaina otteluisäntä Laatta- ja kivirakenne Suorsa palkitsi PuMa Volleysta Nuutti Moilasen ja Ducksista Ville Katteluksen.
Kuva: Teemu Pitkäkoski
Vantaa Ducks / Tiedotus
Katarina Koivisto
