Vantaa Ducks poistui kesälomille saappaat jalassa

Hurrikaani-Loimaa – Vantaa Ducks 3-0 (25-21, 25-19, 25-17)

Hurrikaanin ja Vantaa Ducksin kolmas puolivälieräottelu Loimaan liikuntahallissa oli numeroiden valossa selvä kotijoukkueen voitto, mutta yleisöä viihdyttävässä pelissä taisteltiin hyvin monta pitkää pallorallia ja ottelu oli numeroita tasaisempi. Vain ottelun muutaman viimeisen pallon aikana huomasi, että vantaalaisjoukkue hiukan oikaisi selkäänsä ja huomasi taistelevansa tuulimyllyjä vastaan. Hurrikaani kunnioitti vastustajaansa mm. kirjoittamalla vierasjoukkueen nimen oikein tulostaululle.  Yleisöä oli paikalle saapunut 624 hlöä.

Hurrikaani hyökkäsi edellisiin otteluihin verrattuna laajemmalla rintamalla, ja etenkin yleispelaajat Eemeli Kouki ja Luke Smith iskivät kovalla prosentilla palloa parkettiin. Hurrikaanin kova syöttöpeli poisti Ducksilta lähes kokonaan edellisissä otteluissa hyvänä aseena olleen keskihyökkäyksen. Vielä vähäisempää oli kotijoukkueen keskihyökkäys, laitahyökkääjät hoitivat osuutensa erinomaisesti. Hakkuri Mikko Oivanen sai edellisten otteluiden ylityöpassimääristä vain noin puolet hoidettavakseen ja samalla pistemäärä luonnollisesti puolittui.

Vantaa Ducks taisteli ja puolusti hienosti, kahdeksantena joukkueena pudotuspeleihin selvinnyt joukkue ei päästänyt yleisöäkään haukottelemaan runkosarjan ykköstä vastaan taistellessaan. Valmentaja Ismo Tuominen sanoi kylmiä väreitä aiheutuvan yleensä tuomarityöskentelystä, kauden viimeisessä pelissä kylmiä väreitä aiheutti tällä kertaa oman joukkueen uskomaton taistelu pitkissä, myös Ducksin voittoon päättyneissä palloralleissa. Kolmieräisessä ottelussa oli monta erittäin pitkää pallorallia, jotka päättyivät uskomattomien puolustusten jälkeen yleisön kovaan kohinaan riippumatta pallon voittajasta. Kiitosta Ducksin joukkueelle sateli myös ottelun jälkeen, yhteenkään otteluun ei saavuttu leuka rinnassa varmaa tappiota vastaanottamaan.

Mikko Oivanen:

– Tämä viimeinen peli oli meiltä parempaa. Saimme Ducksilta kaikki aseet pois. Syötimme hyvin sillain, että he eivät saaneet hyvää vastaanottoa hyökätäkseen keskeltä.

– Pari ekaa peliä ei ollut parasta meiltä. Turhaa sähläilyä. Ei ollut mitään peliä, mitä olemme pelanneet aiemmin kaudelta. Tänään alkoi näyttää taas hyvältä.

– Me hoidimme tarvittavat pallot, jotka pitikin hoitaa.

– Hyvältä on tuntunut läpi sarjan. Tänään paikat toimivat parhaiten, mutta passeja ei tullut niin paljoa mitä aiemmin.

– Ensin palautellaan pari päivää ja sitten pari kovaa harjoitusta. Ennen peliä kevennetään. Nyt on viimeinen aika kaudesta harjoitella.

– Tiukkoja vääntöjä on luvassa. Lakkapää on pelannut hyvin ja heillä on tasainen joukkue.

Karl Külaots, Ducks:

– Syytä en tiedä, mutta tänään annetaan käsi Hurrikaanille. He olivat meitä jokaisella osa-alueella parempia mitä me. Tänään he tulivat leveältä rintamalta ja se oli liikaa meille.

Eemeli Kouki:

– Hyvillä fiiliksillä lähdettiin peliin. Kaksi tiukkaa peliä alla, joten kaikki varmaan odottikin, että me parannamme peliä. Täytyy antaa tunnustusta Ducksille. He haastoivat meidät todella hyvin.

– Tänään tulimme leveältä rintamalta. Se oli yksi syy sille, miksi voitimme tänään vähän helpommin mitä aiemmin.

– Tiukka välieräsarja tulee Team Lakkapäätä vastaan. 3-0 Tiikereitä vastaan on todella kova näyttö. Meidän täytyy jatkaa siitä, mihin jäimme runkosarjan lopulla. Hyvin täytyy pelata, mikäli meinataan pärjätä. Pitkä sarja on varmasti luvassa.

Ismo Tuominen, Ducks

– En voi olla pettynyt joukkueemme tekemiseen. Meidän matka on ollut huikea. Valtavia kasvunpaikkoja meillä on ollut ja se on tärkeää. Tiukoissa paikoissa hävittiin pallot Hurrikaanille ja se oli yksi ratkaisutekijä.

– Tämän illan pelissä näkyi selvästi leveyden ero. Hurrikaani pääsi käyttämään Mikko Oivasen lisäksi yleispelaajia hyvällä prosentilla.

Lauri Rantanen, Hurrikaani

– Tänään pysyi vastaanotto-hyökkäys-pelaaminen kasassa hyvin ja se auttoi meidät tänään voittoon.

– Libero Jesse Mäntylälle hatunnosto. Pelasi puolivälierien parhaan pelinsä tänään ja nosti monta tärkeää palloa ylös, jotta nuo möröt pystyivät tappamaan palloa.

– Lakkapää on iso ja fyysinen joukkue. Kova hakkuri ja kovat keskipelaajat. Tasainen vastaanotto. Tuota pakettia lähdemme murtamaan.

Hurrikaani Loimaa – Vantaa Ducks 3-0 (25-21, 25-19, 25-17)
Hurrikaani Loimaa: Kouki 16/+8,Smith 13/+9,Oivanen Mi 13/+6
Vantaa Ducks: Määttänen 12/+-2,Kankaanpää 10/+1,Külaots 9/+3

Katsojia: 624

Kuvat: Eveliina Toivola

Vantaa Ducksin kausi oli monivaiheinen, runkosarja alkoi hienolla pelillä ja 7 ottelun voittosarjalla. Kauden toisella puoliskolla joukkueen kimppuun iski vastustajien lisäksi  loukkaantumissuma, joka piti muutaman avainpelaajan ulkona pelaavasta seitsikosta liian monen ottelun ajan. Taskun pohja oli jo näkyvissä, mutta syksyn pisteet ja loukkaantuneiden pelaajien palaaminen kokoonpanoon edes osittain pelikuntoisina palauttivat tärkin joukkueen kuosiin.  Kesken kauden 2-sarjasta joukkueeseen hypännyt libero Heikki Nyman helpotti passarin työskentelyä ja lisäsi keskihyökkääjien työmäärää selvästi. Heikki toi joukkueeseen lisävoimaa sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Joukkueen 13 pelaajasta peräti kymmenen on aloittanut liigauransa ja pelannut liigaa vain korsolaisjoukkueessa. Kapteeni Toni Kankaanpää otti nuoruudessaan Suomessa muutaman ”harha-askeleen” Rocksissa ja Muuramessa, kun Korsossa ei liigaa pelattu. Kaksi muuta joukkueen outoa lintua ovat Pustan pojat Alpár Szabó ja Bálint Magyar, jotka saapuivat Korsoon Unkarin liigasta.

Joukkueen henki on koko kauden ollut muutamasta vastoinkäymisestä huolimatta erinomainen ja tummia pilviä ei ole näkynyt taivaan rannassa. Liigajoukkueen lisäksi taustavoimille, talkoolaisille, kaikille joukkueen sarjaa tukeneille ihmisille, sponsoreille, erotuomareille ja hienosti joukkuetta kannustaneelle yleisölle suuret kiitokset erinomaisen mukavasta ja värikkäästä kaudesta. Seuraavasta kaudesta tehdään vielä huomattavasti parempi ja menestyksekkäämpi.

Kevätkauden päätteksi ollaan vielä tukevasti mukana järjestelemässä  8-11.6.2017 Vantaalla pelattavaa maailman suurinta lasten ja nuorten lentopalloturnausta Power Cupia ja samaan aikaan 8-10.2017 Hartwall Areenalla pelattavaa Maailmanliiga 2017 turnausta. Tervetuloa talkoolaiseksi Power Cupiin tekemään hienoa tapahtumaa lentopallojunioreille.

Power Cup 2017

Power cup infoa

ttp://www.powercup.info/etusivu.html

Vantaa Ducks
Tiedotus/Esa Parviainen

Posted in Vantaa Ducks.