Vantaa Ducks palasi ryminällä nousukiitoon – Tiikerit nurin

Vantaa Ducks palasi ryminällä nousukiitoon – Tiikerit nurin

3 – 0 (25 – 19, 25 – 22, 25 – 23)

 Lentopalloilun Mestaruusliigassa pelattiin tärkeä ottelu Vantaan Korson Lumo-hallissa. Vantaa Ducksin kuntopuntari osoittaa edelleen ylöspäin. Nyt on saatu kotivoittotilikin pullistumaan, kun Tiikerit kaatui erin 3 – 0. Kolme tärkeää sarjapistettä jäi Ankkalinnan pistesäilöön. Voitto Tiikereistä oli Vantaan Ducksin kauden ensimmäinen kotivoitto Mestaruusliigassa Lumo-hallissa. Voitolla ankat nousivat jo kahden pisteen päähän kokkolalaisista, joilla on pelattuna kaksi ottelua enemmän. Joulumielisiä ankkafaneja oli Lumon lauteilla 361 katsojaa. Otteluisäntänä oli Jerodos Oy.

 Ensimmäiseen erään Tiikerit hyvällä energialla ja tilanne oli hetkessä 0 – 3. Atte Kyrölän ässä tuo ankat iholle, 2 – 3. Maciel on heti ottelun alussa energisenä ja pajavasara teki tuhojaan. Vallin vie ässällään ankat johtoon 6 – 4. Muuten oltiin liikkeellä tutulla ankkaparvella, mutta Atte Kyrölä korvasi Leo Jackin ja Atte Rissanen Lassi Nurmisen. Kahden Aten taktiikka oli yksi Tuomisen aseista. Iso A vetää hienosti ässän hakkuri Buividsin nilkasta ja tilanne on jo 11 – 7. Sitten Tiikerit saivat torjunnan kuntoon ja tilanne olikin tasan 11 – 11. Buivids vie Tiikerit johtoon 11 – 12 ja tämä riitti ankkakäskijä Tuomiselle, aikalisä. Tiikerit puolustivat erinomaisesti ja marja haettiin vaikeammastakin paikasta. Buivids napauttaa vastapallon parkettiin ja Tiikerit menee 14 – 16 johtoon. Sitten ankat ryhdistäytyivät ja Macielin syöttövuorolla johto repesi jo 20 – 17 numeroihin. Atte Kyrölän torjuttua Buividsin, ottaa Keskisipilä toisen aikalisänsä tilanteessa 23 – 19. Sitten Hänninen jää ankkaseinään ja tilanne jo 24 – 19 .Buividsin lyötyä leveäksi Vallinojan puoleiselle parkettialueelle vie Vantaa Ducks erän 25 -19.

 Toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä. Pasi Hyvärinen näytti osaamistaan puolustuspalloissa. Honen ässä vie Tiikerit ensimmäisen kerran johtoon toisessa erässä lukemiin 5 – 6. Hyvärinen paransi vastaanottoaan ja kulhonostoista oli Lankisen mukava ruokkia mm. pajavasara Macielia, tilanne12 – 10. Pitkiä taistelupalloja nähtiin ja Tiikerit nosti tasoaan, kun Hänninen päätti tyhjältä verkolta. Tämä riitti Tuomiselle ja hän otti erän ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 12 – 12. Macielin taikakäsi oli kovassa iskussa ja ankat sai pidettyä itsensä välillä kuskin paikalla. Leppälän ässä vie Tiikerit jälleen johtoon, 16 – 17. Macielin ässä vie ankat johtoon 19 – 19 ja Tiikerit-käskijä Keskisipilä otti aikalisän. Aikalisän jälkeen Maciel vetää toisen ässän, 20 – 19. Atte Kyrölä ottaa tärkeän kopin ja tilanne on 22 – 21. Tiikereiden verkkovirheen jälkeen Keskisipilä ottaa erän toisen aikalisänsä tilanteessa 24– 22. Atte Rissanen ottaa Leppälästä komean kopin ja erä ankoille 25 – 22.

 Kolmas erä alkoi Kyrölän kovilla hyökkäyksillä ja vieraiden hyökkäysvirheillä. Tilanne oli jo 4 – 1 ankkojen johdossa. Kankaanpään tykki puhui synkän tehokasta kieltään ja tilanne jo 8 – 3. Tämä riitti Keskisipilälle ja hän otti erän ensimmäisen aikalisän. Lankisen hyökkäyksen jälkeen Vantaa Ducks johto jo 9 – 3. Välillä Macielin oikeakin käsi puhui tehokkaasti, 10 – 5. Vallinin hidastetun paterin jälkeen Keskisipilä otti erän toisen aikalisänsä lukemissa 11 – 6. Tiikereiden hyökkäyskalusto sortui tässä vaiheessa jatkuviin leveäksi lyönteihin. Ankat johtivat jo 13 – 6, mutta Tiikerit kiri lähes iholle. Tämä riitti Tuomiselle, joka otti aikalisän tilanteessa 13 – 9. Ankat johtivat jälleen jo 15 – 10, mutta Tiikerit kiri jälleen tilanteeksi 15 – 12. Hännisen ässä tuo Tiikerit jo ankanlihalle eli numeroihin 16 – 14. Ankkojen torjunta oli verkossa ja tilanne jo 17 – 16. Hone kopittaa Macielin ja tilanne tasoissa, 17 – 17. Tuominen ottaa tähän aikalisän.Kankaanpään lyötyä leveäksi menee Tiikerit johtoon 17 – 18. Maciel tuo heti ankat tasoihin. Freeball-tilanteessa kukaan ankka ei koske palloon vaan katsoo sen putoamista ja Tiikerit menee johtoon 18 – 20. Kyrölä pitää vielä ankat Tiikereiden iholla, 20 – 21. Iso A ottaa kopin ja tilanne tasan 21 – 21. Maciel vie ankat johtoon 24 – 22. Maciel murjoo ankat erävoittoon 25 – 23 ja koko ottelu Ducksille numeroin 3 – 0.

Otteluisäntä Jerodos Oy palkitsi Vantaa Ducksin parhaana pelaajana Atte Rissasen ja Tiikereistä Anton Välimaan. Arvovaltainen raati valitsi ottelun PROLiberoksi Pasi Hyvärisen

LähiTapiolapisteet:

3 pistettä Atte Rissanen, Vantaa Ducks

2 pistettä Pasi Hyvärinen, Vantaa Ducks

1 piste Atte Kyrölä, Vantaa Ducks

Ottelun parhaat pistemiehet:

Vantaa Ducks: Thiago Maciel 18/+12, Atte Rissanen 13/+12, Atte Kyrölä 11/+4

 Tiikerit: Edvarts Buivids 14/+6, Jiri Hänninen 12/+2, Simon Hone 10/+7

Lehdistötilaisuuden kommentit:

Keskipelaaja Atte Rissanen, Vantaa Ducks

 ”Syötettiin tänään hyvin. Se on monessa pelissä tökkinyt, mutta tänään saatiin jopa seitsemän ässää. Saatiin syötöllä rikottua vieraiden vastaanottoa. Minulla tehot 13/+12 ovat varmaan urani kovimpia”.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks

 ”Aina pitää olla tyytyväinen, kun voittaa 3 – 0. Olen iloinen ankkapoikien puolesta, että tulosta alkaa tulla, kun kuitenkin harjoitellaan kovaa. Nyt oli jokaisessa erän lopussa sellaisten meininkiä kun pitää. Löytyi se pisteen tekijä. Syöttöpelin tehokkuus oli tänään ns.valmentajan märkä päiväuni”.

Passari Anton Välimaa, Tiikerit

”Ducks pelasi todella hyvin ja niiden hakkuri pelasi tehokkaasti. Omaan huonouteen hävittiin.”

Päävalmentaja Mikko Keskisipilä, Tiikerit

 ”Yksi ratkaisu oli tänään freeballien jälkeinen huono kosketus. Myös viimeistään hyökkäyspäässä tehtiin tänään huonoja ratkaisuja. Erien lopuissa meillä loppu tänään rohkeus pelata lentopalloa”.

Ottelutilasto

Vantaa Ducks

Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.