Vantaa Ducks jatkaa Suomen cupissa
Kotijoukkue Vantaa Ducks jatkaa pelejään Suomen cupissa voitettuaan Lumon kotihallissaan East Volleyn Savonlinnasta numeroin 3-1. Ottelu oli toista erää lukuun ottamatta tasaista vääntöä. Katsojia paikalla oli 188. Otteluisäntänä oli Muurausliike Sami Vanne. Kumpikin joukkue oli aloittanut ykkössarjakauden voitoilla, ankat kukistivat avausottelussaan HuKi Jyväskylästä ja savonlinnalaiset puolestaan Pielaveden Sammon.
Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä. Vieraat tekivät aluksi jonkin verra enemmän syöttövirhetitä kuin kotijoukkue, mutta siitä huolimatta joukkueet etenivät tasatahtiin. Ducksin Marko Määttänen näytti, että kokemuksesta on hyötyä ja sekä hyökkäsi että puolusti tehokkaasti. Ankat näyttivät karkaavan erän puolen välin jälkeen ja tilanne oli jo 20-16. Sitten syöttöruutuun asteli vieraiden kapteeni ja passari Henry Helkala. Hänen syöttöjään Ducks ei saanut nostettua, ei auttanut aikalisä, eikä pelaajavaihto ja tilanne oli kohta 20-23 vieraille. Tästä Ducks ei enää noussut vaan erä meni Savonlinnaan numeroin 22-25.
Toiseen erään tuli terästäytynyt Ducks. Syötöt olivat kovia ja tehokkaita ja myös torjunta toimi, Hakkurina pelannut Aaro Enqvist onnistui sekä hyökkäyksessä että syötöissä, eikä kolleega Taavi Tuominen vastapuolella saanut peliään toimimaan ensimmäisen erän lailla. Vierailta nähtiin taas nippu syöttövirheitä. Ducksin puolella paistoi peli-ilo ja keskitorjuja Iiro Seppälä onnistui pariin otteeseen ottamaan oikein makeat torjunnat. Toinen erä selvästi isännille 25-14.
Kolmas erä oli taas tasaista vääntöä. Vaikka Ducks oli alussa niskan päällä hyökkäyspelissä, niin joukkue päästi East Volleyn mukaan peliin omilla syöttövirheillä. Tilanteessa 15-15 vieraiden keskitorjuja Markus Laatikainen loukkaantui, mutta se ei vieraiden peliä haitannut. Erä jatkui tasaisissa merkeissä. Kun isäntien Marko Määttänen ja Aatu Viholla kummatkin tekivät erän lopussa syöttövirheet niin vieraiden hakkuri Taavi Tuominen kiitti ässällä ja tilanne oli 24-24. Seuraavassa taistelupallossa laidat rytisivät, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut. Erä jatkopallojen jälkeen Ducksille 27-25.
Neljäs erä alkoi hyvin passari Tommi Mäkelän ässäsyötöllä. Sen jälkeen vieraat saivat hienoisen otteen pelistä, kunnes heidän syöttövirheensä tilanteessa 2-5 toi ankat takaisin peliin. Ankkojen iloinen peli-ilme sen jälkeen toi myös tulosta. Erä eteni tasaisena aina tilanteeseen 15-15, jonka jälkeen Aaro Enqvistin syöttövuorolla Ducks meni menojaan aina tilanteeseen 20-15. Erä lopulta selvästi ankoille 25-19.
Ottelun parhaina otteluisäntä Muurausliike Sami Vanne palkitsi Vantaa Ducksista Marko Määttäsen ja East Volleysta Taavi Tuomisen. Molemmat olivat myös joukkueidensa parhaat pistemiehet. Ducksin muita pistemiehiä olivat Aaro Enqvist ja Iiro Seppälä, kun taas Tuomista East Volleyssa säestivät Arttu Moisio ja Aatu Nenonen.
Vantaa Ducks/Tiedotus
Katarina Koivisto