Sastamalassa juhlittiin VaLePan vuonna 1992 saavuttamaa seuran ensimmäistä pronssimitalia, paikalle oli kutsuttu mitalin saalistaneet pelaajat ja joukossa esiintyi myös Korson Vedossa pronssimitalin vuonna 2004 saavuttanut ja Korsossa pitkän ja ansiokkaan uransa vuonna 2014 lopettanut Petteri Laurila. Osa yleisöstä oli kääntänyt kellojaan noin neljännesvuosisadan vuotta taaksepäin ja saapui katsomoon vanhat verkkarit päällään, melkoinen kirjo VaLePan vanhoja peli- ja fanipaitoja oli myös nähtävissä. Lämminhenkiseen tilaisuuteen oli saapunut 537 katsojaa, ja asiantunteva yleisö osasi arvostaa myös vierasjoukkueen suorituksia pitkissä palloralleissa.
Vammalan Lentopallo juhlisti tilaisuutta ottamalla selvän 3-1 (25-19, 25-14, 22-25, 25-16) voiton vammojen kanssa kevätkaudella taistelleesta Vantaa Ducksista. Ensimmäinen ja etenkin toinen erä oli selvästi kotijoukkueen hallinnassa. Kolmannessa erässä Ducks nousi kuolleista voittamalla erän kovalla puolustuksella ja virheettömällä pelillä. Neljäs erä oli kovaa taistelua ja pitkiä palloralleja nähtiin selvistä eränumeroista huolimatta. VaLePan puolustuksen jälkeinen hyökkäyspeli oli erinomaista ja monet pallorallit päättyivät viimeisessä erässä Timo Jokisen korkealta lähteneisiin hyökkäyksiin.
Vantaa Ducks yritti pehmittää syötöillä neljänteen erään yleispelaajaksi tullutta nuorta Peetu Mäkistä. Peetu kiitti tilaisuudesta ja nosti lähes täydellisesti aloitukset Mikko Eskolle, libero Jarmo Korhoselle lipsahti erässä neljä aloitusta ja vaikutus oli samanlainen. Kotijoukkueen libero Korhonen pelasi erinomaisen nosto- ja puolustuspelin, yli puolet Vantaa Ducksin aloituksista nostanut libero Heikki Nyman onnistui myös hyvin nostojen lisäksi myös puolustuspelissä. Vantaa Ducksin keskimiehet olivat jälleen vedossa ja hyökkäsivät hyvillä tehoilla. Toni Kankaanpää ja Miro Määttänen tekivät ylityöllistettyinä Ducksin suurimmat pistemäärät. VaLePan Urpo Sivula ja Timo Jokinen olivat hankalia pidettävia Ducksin torjunnalle ja tekivät suurimman osan kotijoukkueen hyökkäyspisteistä.
VaLePan valmentaja Sami Kurttila
– Molemmat liberot loistavia, Heikki Nyman hyvä löytö Ducksilta. Puolustuksia tuli hyvin ja jatkohyökkäykset onnistuivat hienosti, vain yksi virhe. Peetu Mäkinen onnistui mainiosti erityisesti vastaanottopelissä.
Vantaa Ducksin valmentaja Ismo Tuominen
– Nyman oli hyvä ja olen tyytyväinen koko joukkueen puolustuspeliin. Molemmilla passareilla alla terveysongelmia. Saatiin Magyarin kautta hyvin ykköstempo toimimaan. Tykkään työskennellä näiden poikien kanssa. Määrätty ilkeys, kiukkuisuus ja kovuus puuttuu vielä pelistä, mutta hyvin tehdään töitä kaiken aikaa.
LähiTapiolan pisteet
3 Mikko Esko VaLePa
2 Timo Jokinen VaLePa
1 Miro Määttänen Ducks
VaLePa – Vantaa Ducks 3-1
25-19, 25-14, 22-25, 25-16
VaLePa: Sivula 21/+16, Jokinen 15/+9, Kunnari 9/+5, Carmody 9/+7, Guymer 8/+3
Vantaa Ducks: Kankaanpää 15/+5,Määttänen M 13/+3, Szabó 11/+10, Nurminen 8/+7, Vallin 8/+3
Katsojia: 537
Vantaa Ducksin runkosarjan kaksi viimeistä kotiottelua pelataan seuraavan viikon aikana, keskiviikkona 8.3. Lumossa klo 18.30 ottelu Oulun Ettaa vastaan ja sunnuntaina 12.3. klo 17.00 verkon toiselle puolelle asettuu Raisio Loimu. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Vantaa Ducks mestaruusliigan play-offseihin.
Vantaa Ducks
Tiedotus/Esa Parviainen