TUTO Volley haastaa Vantaa Ducksin – luvassa ottelu, joka ei jätä ketään kylmäksi Lumon lauteilla
Vantaa Ducks kävi läpi eläimellisen viikonlopun. Tiikerit talloi ankat maan rakoon lauantaina Lumossa, mutta sunnuntaina Kyy York Areenalla ankat ravistivat vahvalla jatkopallopelaamisella tappioapinan selästään. Voittotili aukesi ja 15.10. klo 17.00 Lumo-hallissa alkavaan peliin lähtee voitontahtoinen Vantaa Ducks. Vieraaksi tulee Suomen Turkuun laskeutuneen Olli Kuoksan valmentama TUTO Volley. Turkulaisten tähtisikermän kirkkain tähti on Perttulan Tähden kasvatti Akseli Lankinen. Akseli pelasi kauden 2018-2019 Ducksin ykköspassarina. Silloinen kakkospassari Joona Väänänen on nyt verkon toisella puolella.
Lentopallon Mestaruusliigan sarjataulukossa kotijoukkueella on neljästä ottelusta 4 sarjapistettä. Turkulaisilla on kahdesta ottelusta 1 sarjapiste, joka jäi palkinnoksi viime viikonlopun viisieräisestä kohtaamisesta Karelian Hurmoksen kanssa. Karkkilan Poikien kasvatti William Groffier on hakkurina avannut TUTO Volleyn hyökkäyksellisiä ongelmia. Yleispelaajista Antti Karttunen on ottanut isoa roolia. Tiikereistä Turkuun siirtynyt Roope Keskinen on vakiinnuttanut kuusikkopaikkansa. Molemmat liberot Ville Sihvonen ja Risto Ruohola ovat liigan valioluokkaa.
Oulun Ettassa lähes elämäntyönsä tehnyt valmentaja Olli Kuoksa tuo TUTO Volleyn tarinaan lisää kokemusta ja väriä. Oulun Urheilutalon orpo, irronnut kaakelinpalanen vaihtui upeaan Kupittaan palloiluhalliin. Kuoksan taidot tunnetaan ja TUTO Volley nousee vielä kuin koho Aurajoen pohjasta Mestaruusliigan sarjataulukossa. Lauantain Lumon vieras laittaa kaikki ja vähän enemmänkin jokaiseen pelattavaan palloon.
Vantaa Ducks nosti huomattavasti tasoaan sunnuntaina KyKy-Betset Kyyjärveä vastaan. Koko joukkue onnistui. Voitto nosti joukkueen itsetuntoa ja turkulaisia vastaan ei lähdetä kumartelemaan. Kalle Kattelus takoi hyvillä tehoilla kuutospaikan hyökkäyksiä päätökseen. Libero Louis Pineau on nostanut tasoaan ottelu ottelulta. Henrik Porkka otti jäätävät 7 torjuntaa Kyyjärvellä. Joukkueen puolustuspelaaminen oli vahvaa ja antaa hyvät eväät lauantaille.
Valmentaja Juho Rajala ehti harjoitusten jälkeen vastata muutamaan kysymykseen.
1.Putosiko kauden avausvoiton myötä jonkinlainen apina joukkueen selästä?
– Jos siellä semmonen on ollu niin varmaan. Enemmänkin se oli oppia koko joukkueelle, miten valmistaudutaan otteluun ja sitä kautta tulos oli hyvä. Nyt pitää pystyä toistamaan sama noin 40 kertaa.
2.Onko sinulla outo fiilis, kun ettalainen legenda Olli Kuoksa tulee vastaan TUTO Volleyn valmentajana?
– Aika päinvastoin oikein mukava fiilis. Olli paino pitkään Oulussa ja luultavasti tekee hänelle hyvää, että joutuu rakentamaan koko homman vähän uudestaan. Ja muutenki kohtuu vähän siellä Ollin kans palloon kosketaan.
3.Millä aseilla TUTO on voitettavissa?
– Kyllä meidän edelleen pitää olla vahvoja hyökkäyksessä. Pitää myös olla valmis pelaamaan pitkiä palloralleja.
4.Annat pelin lomassa usein palautetta Louis Pineaulle. Kuinka hyvin Louis ottaa vinkkisi vastaan ja onko hän kasvamassa yhdeksi avainpelaajaksi?
– Enemmänkin kyse on siitä että Louis on ite juttelemassa pelistä koko ajan ja sit me vaan vaihdetaan ajatuksia tilanteista ja pelaamisesta. Hyvä aihio pojassa on ehdottomasti ja valmentajan helppo työskennellä pelaajan kanssa, joka on noin kiinnostunut pelistä. Tulevaisuus sit näyttää mikä rooli lopulta hänellä on joukkueessa.
Joukkueiden valmentajien ennakkohaastattelut pidetään kahvion viereisessä haastattelupisteessä klo 16.30. Tulkaa kuuntelemaan Olli Kuoksan ja Juho Rajalan tuoreimmat fiilikset ennen ottelua.
Ennakkoon liput kannattaa ostaa Lippu.fi palvelusta. Palveluun pääset painamalla tätä linkkiä.
Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook