Suursuosikki Hurrikaani janoaa ankanpaistia

Lentopalloilun Mestaruusliigan sarjassa viimeisenä oleva Vantaa Ducks matkaa keskiviikkona Hurrikaanin vieraaksi Loimaalle. Ottelu alkaa 25.10. paikallista aikaa klo 18.30. Hurrikaanin otteluennakossa kotijoukkue mainitaan suursuosikiksi ankkoja vastaan. Ankanpaisti siis maistuisi kotijoukkueen verenhimoisille paistin ystäville. Loimaalla kotijoukkueelta odotetaan voittoa, joten ainoaksi voiton esteeksi voi asettua vastustajan, Vantaa Ducksin voitontahto. Viime kauden puolivälierissä ankat laittoivat kahdessa kohtaamisessa Hurrikaanin todella tiukoille. Toki viime vuoden Hurrikaanin joukkue oli selvästi terävämpi, kun vielä toistaiseksi kauden 2017 – 2018 parasta virettään hakeva nippu.

Hurrikaani on sarjassa neljäntenä ja kauden kuudesta ottelusta on kotijoukkue hävinnyt kaksi kertaa. LEKA Volley haki kolme sarjapistettä Loimaalta ja Sastamalan TV-ottelussa VaLePa voitti selkein 3 – 0 eränumeroin peliään etsivän Hurrikaanin. Vantaa Ducks on myös saalistanut kotiavauksessaan jo yhden erän vyölleen Hurrikaanin kohtaamisessa. Loimaan ylpeyden pelaajisto on vaihtunut rankasti viime kaudesta. Passarin tontilla on pyöröovi käynyt vielä kauden alussa, mutta nyt tuntuu vakiokuusikko löytyneen. Joukkueen kulmakiviä on libero Jesse Mäntylä, joka hallitsee liberopelin kaikki osa-alueet mestarillisesti. Yleispelaajaosasto on vielä hakenut parasta pelivirettään. Myös Tiikereistä tullut hakkuri Antti Ropponen ei ole vielä esittänyt kaikkea osaamistaan. Voittoja janoava kotikatsomo varmasti asettaa omat paineensa, vaikka vastustajaksi keskiviikkona asettuukin sarjan siipirikko, Vantaa Ducks.

Ankat tuskin vapaaehtoisesti haluavat paistiksi loimaalaisten iltapalaksi. LEKA Volley joutui painimaan ankkojen kanssa kaksi ja puoli tuntia sunnuntain väännössä. Tässä ottelussa kotijoukkue onnistui saalistamaan ensimmäisen sarjapisteensä ja lisää on kolme kappaletta jaossa Loimaalla. Vantaalaisten harjoituskausi ja kauden alku on ollut sairaslomaväritteinen, joten päävalmentaja Ismo Tuominen on joutunut käyttämään kaiken osaamisensa etsiäkseen juurikin oikean ja terveen kuusikon kentälle. Kauden ehkäpä paras uutinen on ollut hakkuri Antti Vallinin pelivireen löytyminen. Vallin on saanut kesän aikana lisää voimaa ja Mikasa lähtee kuin tykin, suurikaliiberisen tuliaseen, suusta. LEKA ottelun todellinen väriläiskä oli keskipelaaja Atte Rissanen, joka lähes yksin kaatoi savolaiset ottelun neljännessä erässä. Toinen Atte, Kyrölä, on rauhoittanut liberon tontilla vastaanottopeliä, joten täysin aseettomana ei ankkalauma lähde jättiläismäisen ennakkosuosikin karvaisten kourien runneltavaksi.

Hurrikaani-ottelun jälkeen kohtaa Vantaa Ducks Raision Loimun jo kolmannen kerran kuukauden sisällä. Aiemmissa kahdessa kohtaamisessa Loimu on ottanut selkeät voitot. Lauantaina 28.10. klo 17.00. alkavassa ottelussa ankkojen kurssi saattaa kääntyä ja voittotili Loimua vastaan aukeaa.

Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.