Savo Volley vei koko ottelun, ankoille jäi vyölle vain kolmannen erän voitto

Savo Volley vei koko ottelun, ankoille jäi vyölle vain kolmannen erän voitto

1-3 (23-25, 24-26, 25-21, 18-25)

Lentopallon Mestaruusliigan kevätkausi alkoi Vantaa Ducksilla upeasti. Loppiaisena kaatui sarjajohtaja Akaa-Volley. Savo Volleyta vastaan oli välillä voiton avaimet käsissä, mutta ne eivät riittäneet kuin kolmannen erän voittoon. Tonni täyteen -tukikampanjan teemalla saatiin Lumoon tänään paikalle kauden ennätysyleisö 495 katsojaa. Tonni täyteen ottelusta tuli puolen tonnin ottelu. Otteluisäntinä toimivat tukikampanjaan osallistuneet sponsorit Suomen Raaka-Ainekierrätys Oy, ATK-palvelu Jorma Rajala ja EPA-lattiat Oy. Mäntyharjun kunnan valtuuskunta oli paikalla tutustumassa ottelutapahtuman järjestämiseen. Ankkafanien kannattaa laittaa jo nyt ylös päivämäärä 18.2. ja kello 17.00. Silloin Vantaa Ducks pelaa eteläsavolaisen kotiottelun Mäntyharjulla Kisalassa. Savo-pelin aikana kerättiin nimiä Mäntyharjulle lähtevään fanibussiin.

Ensimmäinen erä oli tunnustelevaa viikkopeliä. Mitään ihmeitä ei kumpikaan esittänyt. Keskeltä tultiin yllättävän paljon. Myös hakkurit niin Pavicevic kuin Jokela olivat pelipäällä. Tasaisesti mentiin vielä erän lopulla ja savolaiset alkoivat löytää tehoja hyökkäykseen. Siirilän pitkäksi mennään syötön jälkeen vieraat johtivat 21-22. Ankat menevät tasoihin Porkan torjunnalla 23-23. Savolaiset terästyvät lopussa ja Jokela painaa Mikasan rataan ja erä Savo Volleylle 23-25.

Toisen erän alun ankkaherättäjänä oli Kalle Kattelus syöttövuorollaan. Ensin 2 ässää peräkkäin ja sitten alkoi hyökkäys kulkea kuin juna. Dole otti aikalisän tilanteessa 7-4. Aikalisän jälkeen Kalle syötti jälleen ässän ja sitten Siirilä löi leveäksi. Dolen toinen aikalisä tilanteessa 9-4. Ankat menivät menojaan ja johtivat parhaimmillaan 19-12. Savolaiset tekivät niin syöttö- kuin hyökkäysvirheitäkin. Tilanteessa 21-15 syöttämään tuli Alvi Shurdi. Pian tilanne oli 21-20 ja ankkojen johti oli sulanut kuin kevätjää Mäntyharjun Tainavedellä. Erän lopulla savolaiset näyttivät ankoille kaapin paikan. Ja erä vieraille 24-26.

Kolmannessa erässä ankat olivat alussa terävinä. Pisteet mukavasti 13-9 Ducksille. Sitten Michael Michelau syöttämään ja Savo Volley meni johtoon 14-13. Ankat tekivät tuplavaihdon ja kentälle Tommi Mäkelä ja Nico Mäki-Valtari. Ankat pääsivät ainakin hetkeksi kuskin paikalle, 18-17. Erän lopun hahmo oli Milutin Pavicevic. Hän syötöllään saatiin Savon vastaanotto irti ja ankkatorjunta hoiti loput. Tilanteessa 24-21 Tolvanen otti aikalisän. Pavicevic veti aikalisän jälleen armottoman kovan syötön ja se oli ässä. Erä kotijoukkueelle 25-21. Marko Määttänen tuli erän aikana Lauri Vanhasen tilalle.

Neljännen erän hahmona hääri alussa Joonas Jokela Savo Volleysta. Pallo kuoli kovilla tehoilla. Syöttöruudusta Joonas kalasti ässän. Savo paineli Kovacin syöttövuorolla jo 9-14 johtoon. Katteluksen syöttövuorolla alkoi pieni kiri, 12-15. Michelaun syöttövuoro taisi niitata ottelun ja tilanteeksi 12-18. Savo meni menojaan ja erä vieraille lukemin 18-25. Koko ottelu päättyi erin 1-3  ja 3 sarjapistettä matkasivat Kuopioon.

Otteluisäntien valitsema arvovaltainen raati valitsi Vantaa Ducksin parhaaksi pelaajaksi Kalle Katteluksen ja Savo Volleysta Joonas Jokelan. PROLiberoksi arvovaltainen raati valitsi Savo Volleysta Jackson Hollandin.

Ottelun parhaat pisteiden tekijät:

Vantaa Ducks:

Milutin Pavicevic 20/+6

Kalle Kattelus 16/+4

Henrik Porkka 10/+6

Savo Volley:

Joonas Jokela 26/+18

Michael Michelau 15/+4

Alvi Shurdi 10/+4

 

Lehdistötilaisuuden kommentit:

Kalle Kattelus, Vantaa Ducks:

”Kyllä tappiopelissä oli monia juttuja, jotka jäivät kaivelemaan, mm. tää toisen erän häviäminen tilanteesta 21-14. P ykkönen rotaatio tuppaa yleensä olemaan hankala.”

Päävalmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks:

”Kaksi eka erää. Toinen niistä olisi ehdottomasti pitänyt voittaa. Se, että pystyttiin tekemään comeback kolmannessa erässä oli hyvä juttu. Neljännessä erässä syöttö alkoi sakkaamaan ja sitten meillä peli meni vaikeaksi. Kätisyydet ei oikein passaa P ykkösessa ja sitten ratkaisumallit menevät vaikeiksi.”

Joonas Jokela, Savo Volley:

”Teki hyvää. Onhan tässä vähän taaperrettu. Aivan hyvä, että saatiin pinnoja. Ehkä joo pientä uudelleen syntymistä tuli vanhassa tutussa kotisalissa. Toisessa erässä tilanteessa 21-14 usko oli kai jo mennyt. Sitten tuli Alvi kentälle ja usko palasi”.

Päävalmentaja Timo ”Dole” Tolvanen, Savo Volley

”Aina meinaa vähän hitaalla lähteä peli meillä käyntiin. Alvi käänsi toisen erän meille. Hän jo aiemmin katseli muutaman kerran minua. Eli siinä pidettiin pikkusen kaverin selässä tikaria, mutta tuli hienosti syöttövuorollaan kentälle. Tommosta me tarvitaan. Ei aina tarvitse olla kiltti poika. Me halutaan voittaa niitä palloja. Se on välillä meillä sellaista ohuella narulla tanssimista. Mutta ei se peli ihan vielä ole semmoista mitä mä peräänkuulutan. Kyllä siinä vielä on paukkuja parantaa. Nöyryyttä ja kovaa työntekoa se meiltä vaatii.”

Vantaa Ducks

Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.