Raision Loimu Ducksin vieraaksi Helsinkiin

Raision Loimu Ducksin vieraaksi Helsinkiin

Sarjataulukossa pykälää Vantaa Ducksia ylempänä majaileva Raision Loimu saapuu ankkojen vieraaksi lauantaina 8. tammikuuta klo 18.00 alkavaan kamppailuun. Ottelu pelataan Helsingin urheilutalossa, koronatilanteen takia tyhjille katsomoille.

Jos joulukuun liigatähdistöä katselee niin tilanne Ducksin ja Loimun välillä on 1-1. Tähdistössä komeilee Raision latvialainen yleispelaaja Kristaps Smits ja ankkojen haamutorjuja Lauri Lehtonen. Lehtonen kuului myös marraskuun tähdistöön, silloin kaverina Loimusta oli iranilainen hakkuri Ali Fazli.

Tasainen vääntö on siis odotettavissa, kun joukkueet taas kohtaavat Helsingissä. Ducks ja Loimu ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aiemmin, silloin raisiolaiset olivat Kerttulan liikuntahallissa parempia numeroin 3-1. Nyt ankat janoavat varmasti revanssia.

Tilastojen valossakin sunnuntain ottelusta tulee tiukka. Hyökkäyspisteitä ovat keränneet hyvin kummankin joukkueen hakkurit Ali Fazli ja Alek Rastamo. Parhaiden torjujien kymmenen kärjessä listalta Lehtosen ja Keenan Sandersin lisäksi löytyvät myös Loimun Einisamarein Tayeb ja Eetu Mäki. Smits ja Rastamo taas löytyvät myös parhaiden ässäsyöttäjien joukosta.

Tilastoissa ei näy valmentajien taistelupari Juho Rajala ja Loimun Aitor Barreros. Kummatkin eläytyvät täysillä otteluihin ja erivärisiä kortteja on kummallekin kertynyt syksyn aikana.

Tämän vuoden puolella Vantaa Ducks on ehtinyt pelata jo kaksi peliä. Uusi vuosi alkoi komealla 3-0 voitolla Karelian Hurmoksesta Joensuussa. Joensuusta matka jatkui Kokkolaan, jossa puolestaan Tiikerit oli vierailevia ankkoja parempia samoin 3-0 luvuin. Loimu on ehtinyt pelata yhden pelin, jossa Valepa oli parempi luvuin 3-0.

Sarjataulukossa Loimu on tällä hetkellä sijalla 7 ja Ducks puolestaan sijalla 8. Pisteitä Loimulla on kaksi ankkoja enemmän, mutta otteluita on pelattuna kaksi vähemmän.

Vantaa Ducks pelaa tammikuun seuraavat kotiottelunsa Pasilan urheiluhallissa. Kotisali Lumo on rokotuskäytössä. Kauden ensimmäiset ottelut pelataan ilman yleisöä, mutta ankkojen kannattajilla on mahdollisuus ostaa peleihin tukilippuja. Loimu-peliin tukilipun voi ostaa Lippuautomaatista hintaan 6 €/lippu. Klikkaa nyt heti itsesi Lippuautomaattiin ja osta tukilippu.

Kannattajien tuki on Koronan aiheuttamassa tiukassa taloustilanteessa tärkeää. Pelit näkyvät myös fanikameran kautta Ruudussa.

Vantaa Ducks / Tiedotus

Katarina Koivisto

Posted in Vantaa Ducks.