Lumo-hallin yleisö näytti vahvan tukensa Vantaa Ducksille. Ankat kiittivät kannattajiaan selkeällä voitolla Hurrikaanista!
Vantaa Ducks – Hurrikaani Loimaa 3-1(25-22, 18-25, 25-22, 25-23)
Otteluisäntänä oli KattoTutka – vesikaton luotettava kumppani. Tonni ei tullut katsojia täyteen, mutta tuli tämän kuluvan kauden katsojaennätys – 712 katsojaa. Ottelussa oli käsinkosketeltava tunnelma. Yleisö eli mukana. Kannusti ja riemuitsi Ducksin onnistumisista. Hurrikaanin omat kannattajat pitivät hyvää virettä yllä rummuillaan. Blues Volleyn iso kannattajaryhmä villiintyi oman kasvatin Joona Väänäsen hyvistä suorituksista. Jos tällaista olisi aina Ducksin otteluissa, joukkue päättäisi kautensa Tikkurilan torilla mestaruusjuhliin.
Korson Vedon ja Vantaa Ducksin puheenjohtaja Ari Koskenoja ehti lyhyesti kommentoimaan heti pelin jälkeen Tonni täyteen kampanjan onnistumista. – ”Haluan ihan aluksi kiittää kaikkia kampanjaan osallistuneita yksityishenkilöitä, seuroja ja yrityksiä. Tuhatta katsojaa ei saatu paikalle, mutta 712 on kuitenkin kauden katsojaennätys. Saavutimme taloudellisesti pikalaskennan mukaan n ¾ osaa tavoitteestamme. Jatkamme taisteluamme Mestaruusliigassa pelaamisen taloudellisten edellytysten parantamiseksi. Kannattajien osalta toivon jatkossa mahdollisimman paljon lipun ostavia katsojia tuleviin playout-peleihin KyKy-Betsetiä vastaan.”
Ensimmäinen erä lähti enemmän kuin tasaisissa merkeissä. Katteluksen Kallen syöttövuoro koitui vierailevan Hurrikaanin kohtaloksi. Tilanne 11-11 oli nopeasti 17-11. Hurrikaanin oli käytettävä molemmat aikalisät pysäyttääkseen ankkojen lennon. Sitten Hurrikaanin hakkuri Dardzans otti roolia ja teki syötöillään kaksi ässää. Pallo pallolta loimaalaiset tulivat lähemmäksi, mutta ankkahakkuri Rastamo piti vantaalaisten toiveita yllä. Hurrikaanin keskipelaajan Bergin leija leijailee Vierumäen suuntaan pitkäksi ja erä Vantaa Ducksille 25-22.
Toinen erä mentiin tasaisesti 7-7 tilanteeseen. Muukkonen paransi koko ajan Hurrikaanin paidassa. Ankkojen vastaanotolla oli vaikeuksia ja Väänänen ei päässyt kunnolla pyörittämään peliä. Erä lopulta helposti Hurrikaanille 18-25.
Kolmas erä lähti liikkeelle ankkojen pienellä hallinnalla. Eroa oli saviseudun sankareihin parhaimmillaan jo neljä pistettä, 12-8 ja 17-13. Vaikka ankat johtivat, niin Muukkonen oli edelleen pelaaja, joka piti Hurrikaanin pelissä mukana. Ero kaventui välillä jo kahteen pisteeseen, 21-19. Muukkonen toi vieraat jo iholle 23-22. Hurrikaanin torjunnan virheellä erä Vantaa Ducksille eräpistein 25-22.
Neljänteen erään tuli itseluottamustaan vahvistanut Ducks. Pian peli olikin jo 6-2. Aleksi Muukkonen oli edelleen vieraiden ykköshammas. Muukkosen ja Dardzansin vahvoilla hyökkäyksillä tuli Hurrikaani jo tasoihin 10-10. Rastamon ja Kalle Katteluksen vahvoilla hyökkäyksillä ankat johtivat 15-13. Ankkojen vastaanoton haparoinnin takia tilanne tasan 19-19. Rastamon ässällä ankat johtoon 21-19. Erän päättää väkevästi Henrik Porkan sähäkkä hyökkäys. Erä ankoille 25-23.
Otteluisäntänä Tonni täyteen pelissä toimi KattoTutka. Ottelun parhaina otteluisäntä palkitsi Hurrikaanista Aleksi Muukkosen ja Vantaa Ducksista Kalle Katteluksen . Pro libero-kisan voittaja oli Ducksin Louis Pineau.
Parhaat pistemiehet:
Hurrikaani:
Aleksi Muukkonen 20/+12
Kristers Dardzans 20/+11
Atro Berg 9/+4
Vantaa Ducks:
Kalle Kattelus 17/+10
Aleksander Rastamo 16/+8
Sergej Dropnic 16/+7
Lehdistötilaisuuden kommentit:
Aleksi Muukkonen, Hurrikaani: “Ei mennyt ihan niin kuin ajateltiin. Tänään oli vähän enemmän tekemistä ihan pään kanssa. Tuli paljon palloja, jota ihan härsittiin. Kyllä täällä oli mukava pelata ja hyvä fiilinki oli. Ihan tyytyväinen olen omaan peliin. Tavoite on päästä maajoukkueeseen.”
Kalle Kattelus, Vantaa Ducks: “Kyllä se oli tänään juurikin se tunnelma ja yleisö, joka sytytti meidät. Kyllä olin tyytyväinen meidän esitykseen. Kun ei tuloksella ollut välillä, niin oli haastetta valmistautumista peliin. Tämä oli hyvä valmistautuminen tuleviin playout-peleihin.”
Päävalmentaja Jani Niskakangas, Hurrikaani: “Ei tarvinnut pää punaisena huutaa ottelun jälkeen pelaajille. Ducksin peli-ilmeelle ihan satavarmasti hävittiin tänään. Ducks halusi tänään pelata hyvää lentopalloa. Tänään peli oli tuskasta. Olisi pitänyt enemmän nauttia omasta pelistä. Onko täällä erilainen verkko, kun se imi meidän pelaajia.”
Päävalmentaja Juho Rajala, Ducks: “Voittaminen tuntuu aina hyvältä. Olen tyytyväinen, vaikka panosta ei ollut, niin tekeminen oli positiivista koko ajan, eikä se lässähtänyt missään vaiheessa. Tämä matsi kertoi hyvin. miten pitää valmistautua tuleviin peleihin.”
Vantaa Ducks / Tiedotus
Pekka Krook