Liberosta passariksi ja Iskusta ankkoihin

Liberosta passariksi ja Iskusta ankkoihin

 

Niko Lehtosalo on syksyn aikana liittynyt Vantaa Ducksin vahvuuteen. Hän vaihtaa kaudeksi 2024-2025 Rantaperkiön Iskun ankkoihin. Samalla hän vaihtaa pelipaikkaa, liberon tontilta hän siirtyy passariksi.

Sopimus Iskun kanssa päättyi ja teki mieli palata kotikonnuille, 20-vuotias ja 186 senttiä pitkä Lehtosalo perustelee vaihtoa. Ja kun pääkaupunkiseudulla haluaa pelata niin Ducksille ei ole vaihtoehtoa, hän toteaa. Hän tuntee entuudestaan osan porukasta ja seurassa tehdään hyvää taustatyötä, hän kehuu. – Joukkueessa on hyvä meininki sen minkä olen kerennyt mukana olemaan, se on hengeltään sellainen, että koen sopivani siihen hyvin, Lehtosalo sanoo.

 

Pelipaikan vaihtuminen tuo tuoreelle passarille haasteita tulevaan kauteen. Pelin rakentaminen on ajateltava ihan uudella tavalla, Lehtosalo miettii. Mutta samaan hengenvetoon hän toteaa, että pelipaikan vaihtuminen on mieluisa.

Ankkojen passari Tommi Mäkelä on auttanut Lehtosaloa sopeutumaan uuteen pelipaikan ja passareiden välinen yhteistyö sujuu Lehtosalosta hyvin. Itse hän näkee tulevan kauden kehityskohtana sen, että oppii passaamaan hankalimmistakin paikoista. Mutta toistot tuovat tähänkin varmuutta, hän uskoo.

Niko Lehtosalo pitää vahvuutenaan hihapelin, mutta sitä tulee nyt uudella pelipaikalla vähemmän harjoitettua. Syöttö on hänestä toinen vahvuus. Silloin kun se vaan onnistuu, hän lisää hymähtäen.- Olen myös rauhallinen ja voin auttaa porukkaa pitämään päät kylmänä kentällä silloinkin, kun on häslinkiä, Lehtosalo sanoo.

 

Suurimpana haasteena tulevalla kaudella Lehtosalo pitää kuitenkin terveenä pysymisen, loukkaantumisia kun on aiemmilla kausilla ollut.

Nyt 20-vuotias passari pitää koulusta välivuotta tehden kaupassa töitä ja autoja rassaten. Tulevaisuuden haaveissa on yliopisto ja talouden ja markkinoinnin opiskelu.

Vantaa Ducks

Tiedotus/Katarina Koivisto

Posted in Vantaa Ducks.