Lauantaina Lumon liikuntahallissa Oulunsalon Vasaman ”suurisydämisin” löytyy Vantaa Ducksin valmennuksesta!

Lauantaina Lumon liikuntahallissa Oulunsalon Vasaman ”suurisydämisin” löytyy Vantaa Ducksin valmennuksesta!

Lauantaina 25.10. Vantaa Ducksin vieraaksi tulee OsVa eli Oulunsalon Vasama. Ankkojen päävalmentaja Mika Rajala on aloittanut Oulunsalon Vasaman lentopalloharjoituksissa jo 3-vuotiaana. Edelleen joka vuosi jossain muodossa Mika laittaa itseään likoon OsVan puolesta. Keväällä hän oli Oulunsalossa kuuluttamassa lentopallon B-nuorten lopputurnausta, jossa SM-mestariksi pelasi OsVan B-pojat. Oulunsalon Vasama on myös huomioinut Mikaa erilaisilla tunnustuksilla ja palkinnoilla. Hänet valittu vuoden Toivoksi ja kaksi kertaa on osunut Vuoden Seuranuori -pysti. Eli kyseessä on todellakin suurella sydämellä OsVaa ajatteleva seura- ja lentopalloihminen.

Ykkössarjan armoton kamppailu sarjapisteistä alkaa Lumossa klo 17.00. Valmentajien ennakkohaastattelussa klo 16.30 yhteistyökumppaniemme logoja vilisevän medialakanan edessä kuullaan OsVan päävalmentajan Jani Hännisen ja Ducksin päävalmentajan Mika Rajalan ajatuksia ennen peliä. Jani Hännisen pojat pelaavat lentopalloa, Aleksi ACO Volleyssa ja Tuomas Pälkäneen Luja-Lukossa.

Oulunsalon Vasamalla on farmisopimus ACO Volleyn kanssa, joten liigapuolelta on apuja tarvittaessa saatavissa. Lauantaina toki ACO Volleylla on samaan aikaan liigapeli. OsVa on pelannut ykkössarjassa 3 peliä. Voittanut niistä yhden ja niistänyt kahdesta viisieräisestä pelistä yhteensä 2 sarjapistettä. Viidellä sarjapisteellä joukkue on sarjassa kuudentena ja Vantaa Ducks on sarjassa kahdeksantena neljällä sarjapisteellä. Toki takana on vasta kaksi ottelua. Oulunsalon pisteseppoja on kolmen ottelun jälkeen Otto Parkkinen 45, Jussi Sangi 42 ja Tapio Kurikka 39 pisteellä. ACO Volleysta tuttuja nimiä on vieraillut jo alkukautena OsVA-paidoissa mm. Markus Tammela ja Eeli Kuukasjärvi.

Vantaa Ducksin tiedotus tavoitti tiistaina päävalmentaja Mika Rajalan. Haastattelun aikana vahvistui, että Mika on todellakin sydämensä täydeltä osvalainen. 3-vuotiaana mukana olo harjoituksissa selittyy, että isoveli Juho pelasi OsVa-juniorina. Isä Jorma Rajala oli valmentajana. Kun Mika sai ikää, niin isän valmennus tuli tutuksi. Joskus Mika jopa joutui lähtemään kesken harjoituksista pois,, kun isän antama sormilyöntien valmennus ei istunut Mikan ajatuksiin. Mutta pääosin reeneissä homma sujui. OsVassa Mikaa valmensivat myös Ville Kaksosen isä Jouni Kaksonen ja Janne Marttilan isä Timo Marttila. Nyt Ducksin päävalmentaja oleva monitoimikone vihasi omina junnuaikoinaan häviämistä. Haastattelun aikana OsVa-muistojen arkisto aukeaa M Rajalan pääkopassa. Hän muistelee, kuinka joutui torjuntavaihtoon A-junioreiden SM-lopputurnauksessa mestaruuden voittaneen PerPon hakkuri Hermans Egleskalnsia vastaan. Hermansin lyömä pallo meni viuhuen isossa välissä jossain Mikan yläkäsien ja salin katon puolessa välissä.

Oulunsalosta olisi juttua riittänyt vaikka muistelmateokseen, mutta Mikan elämänkerran aika ei ole vielä. Lopuksi kysyn lauantaina vastaan asettuvasta joukkueesta. – Nuoria kavereita on vastassa. Oulun alueen junnuja. Eivät ole hirveen tuttuja. Mutta potentiaalinen porukka. OsVan B-junnuthan voittivat viime vuonna Suomen mestaruuden. Mitä katsoin heidän viime sunnuntain peliään, niin sieltä löytyy pelillisiä asioita, joihin me pureudumme omalla pelillä.

Vielä lopuksi kysyn tuoko lauantaina jotain spesiaalia, se että ankat matkaavat sunnuntaina Pyynikille Rantaperkiön Iskun vieraaksi. – Meillä on joukkue hyvässä iskussa. Mitään erityistä pelikuorman jakamista ei tarvita. Fowad on pitkään poissa ja Miron paluun aikataulu voi tarkentua ensi viikon aikana.

Lentopallon ystävien kannattaa käydä ennakkoon ostamassa lippu osoitteessa https://ducks.eventiolive.fi/ . Vielä kannattaa ostaa myös kausikortti. Vantaa Ducks on mukana Suomen Cupissa, jonka 2. kierroksen arvonta suoritetaan 1.11. Silloin selviää Ducksin vastustaja ja pelataanko peli kotona vai vieraissa.

Lauantaina voit myös tehdä hyviä isänpäivälahjaostoksia ja samalla tukea Vantaa Ducksia. Fanikaulaliina maksaa 30 euroa ja Tuula Palosen omin käsin kutoma Ducks-pipo 70 euroa. Ducks-pipon arvohan on noussut huutokaupassa jopa 500 euroon. Joten nyt isälle on saataville arvolahja edullisesti.

Korsoon pääsee mukavasti julkisilla kulkuneuvoilla. K-juna pysähtyy noin kahden kivenheiton päässä Lumosta. Aivan Lumon kupeessa on autolla tulevile ilmainen pysäköintihalli. Tervetuloa tulet sitten Oulunsalosta, Pasilasta, Tuusulasta, Keravalta, Järvenpäästä, Vihdistä, Vallinojalta, Tikkurilasta, Kellokoskelta tai Korsosta. Kotiottelumme tarjoaa huippulentopalloa, motivoituneen joukkueemme vahvaa peliä, erinomaisen kahvion sekä lämminhenkisen tunnelman. Tunnelma kruunaa kuuluttajaguru Arto Leiska Leinonen.

Sunnuntaiksi Vantaa Ducks matkaa Tampereelle Rantaperkiön Iskun vieraaksi. Lumossa sunnuntaina on tarjolla naisten lentopalloa, kun pääkaupunkiseudun ylpeys PuMa HVA kohtaa Tampereen Pyrintö Akatemiajoukkueen Lumossa klo 17.00 alkavassa ottelussa.

Vantaa Ducks

Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.