KyKy-Betsille kaksi pistettä Vantaa Ducksista
Vantaa Ducks – Kyky-Betset 2-3 (25-18, 25-22, 17-25, 29-31, 11-15)
KyKy-Betset Kyyjärveltä otti kaksi pistettä Vantaa Ducksia vastaan Mestaruusliigan häntäpään ottelussa lauantaina 29. tammikuuta Korsossa. Ankkojen hyvä alku ei riittänyt loppuun saakka ja Lumoon jäi vain piste. Pudotuspelien saavuttamisen kannalta pistejako ei ollut kummankaan joukkueen kannalta optimaalinen.
Otteluisäntinä lauantaina toimivat Jerodos ja Korson Koti LKV. Katsojia lumiseen Korsoon oli löytänyt 438.
Ottelun tärkeys näkyi pienessä haparoinnissa pelin alussa. KyKyn torjunta toimi hyvin ja helppojakin palloja jäi isäntien puolelle. Mutta kun Ducks ensimmäistä kertaa meni johtoon tilanteessa 13-12 siitä ei enää luovuttu. Suurta osaa näytteli Marko Määttäsen syöttövuoro, hän syötti 8 pistettä putkeen.
Syötön vastaanotto toimi Ducksilla hienosti läpi erän. Ja kun erän puolen välin jälkeen myös torjunta toimi virheitä tuli vastustajan puolella. Erä päättyi lopulta selvästi Ducksille 25-18.
Toinen erä alkoi samoissa merkeissä kun ensimmäinen. Ankat tekivät virheitä ja Kykyn puolella taas Oskari Keskinen ja Tommi Siirilä löysivät hyökkäysvireen. Kun vielä Aivars Petrusevicsin aloitussyötöt olivat pahoja niin Kyky pysyi erän puolen välin yli pienoisessa johdossa.
Taas kerran syöttövuoro toi käänteen Ducksin hyväksi, tällä kertaa Iiro Seppälän. Hänen hankalat syötöt tosin nostettiin, mutta Ducksin torjunta sai hienosti KyKyn hyökkäykset kiinni. Henrik Porkka ja Alek Rastamo ottivat torjuntapisteitä, Rastamo myös hyökkäyspisteitä. Sergej Drobnič hyökkäsi tehokkaasti ja monipuolisesti. Ankat menivät johtoon tilanteessa 21-20 ja ottivat sen jälkeen erän 25-22.
Ottelun kolmas erä alkoi ankkojen kannalta hyvin. Mutta tilanne 3-0 jälkeen aloite siirtyi KyKy- Betsetille. Kyky vaihtoi passaria ja Maks Skowronekin passit löysivät hienosti perille. Skowronek myös syötti tehokkaasti, hänen syöttöputkensa keskellä erää vei Kyyjärven jo 12-19 johtoon.
Kun kotijoukkueen hyökkäykset menivät usein pitkiksi ja vieraat onnistuivat niin erä selvästi KyKyn suuntaan 17-25.
Neljäs erä oli kovaa taistelua puolin ja toisin. Kumpikin joukkue näytti päättäneen, että tämä hoidetaan. Ducksin keskipelaaja Lauri Lehtonen hoiti tonttinsa tehokkaasti, mutta kun kotijoukkueelta tuli ratkaisevissa hetkissä syöttövirheitä Kyky vei lopulta erän 29-31. Ducks puolusti hyvin, mutta omilla hyökkäyksillä ei pisteitä tahtonut tulla.
Viidennessä erässä Kyky tuli kovalla sykkeellä ja teki Ducksia vähemmän virheitä. Ducks yritti syöttää riskillä, mutta riskinotto päättyi virheisiin ja vastustajan pisteisiin. KyKyn torjunta oli hyvä ja koko erän ajan ja vieraat olivat sekä askeleen että pisteen ankkoja edellä.
Ottelun parhaina palkittiin KyKy-Betsetistä Aivars Petrusevics ja Vantaa Ducksista Henrik Porkka. Pro libero-kisan voittaja oli KyKyn nuori Otto Keinonen.
Parhaat pistemiehet:
Kyky-Betset:
Oskari Keskinen 27 / +15
Aivars Petrusevics 25 / +11
Mikko Väliaho 10 / +7
Vantaa Ducks:
Aleksander Rastamo 29 / +16
Sergej Drobnic 20 / +7
Marko Määttänen 12 / +4
Lehdistötilaisuuden kommentit:
Aivars Petrusevics, KyKy-Betset: “Peli oli vaihteleva ja Ducks puolusti hyvin. Muutimme kahden ensimmäisen erän jälkeen peliä aggressiivisemmaksi ja keskityimme paremmin. Tällä kertaa myös passarin vaihto paransi peliä”.
Henrik Porkka, Vantaa Ducks: “Kaksi erää meni hyvin ja odotukset olivat korkealla. Sitten ruvettiin suttaamaan hyökkäyksissä, eikä saatu ratkaisuja aikaan”.
Päävalmentaja Eduard Venski, Kyky: “Pitkällä erätauolla yritin herättää joukkueen. Kiitos pelaajille siitä, että onnistuimme nousemaan voittoon. Nuori liberomme nosti neljännessä erässä tosi tärkeitä palloja”.
Päävalmentaja Juho Rajala, Ducks: “Tiesimme, että tästä tulee kova taistelu. Kahden hyvän erän jälkeen tuli pientä epävarmuutta, eikä pelissä oikein ollut tolkkua. Hyvistäkin paikoista hyökkäykset sutattiin vuorotellen”.
Vantaa Ducks / Tiedotus
Katarina Koivisto