”Joukkueemme on kilpailukykyinen ykkössarjaan”
Henri Strengell on vahvaluonteinen, fysiikkaan panostava passari. – ”Olen erittäin vaativa ja perfektionisti. Myös itselleni. Tunne on pelissä vahvasti mukana. Lentopallon pariin tulin jo 7-vuotiaana. Oriveden Ponnistus on kasvattiseurani”.
Tiedottajana on tarkistettava, miten Orivedellä asuvaa ja asunutta kutsutaan. Oriveteläiseksi ei paikallista voi kutsua vaan orivesiläiseksi. Oriveteläisestä tulisi mieleen vetelä, joka ei missään nimessä sovi vahvaluonteiselle Henrille. Oriveden Ponnistus vaihtui C-ikäisenä Vilppulan Tähdeksi. B-juniorina ensimmäisen vuoden passarilupaus pelasi Kangasalla, muuten lukioaika meni Vilppulan Tähdessä. Terveydellisistä syistä A-juniori-iässä osui yksi välivuosi, joka kasvatti ja opetti. Näiltä ajoilta on mukana kulkenut elämänohje, että ”kannattaa puhua eikä vaieta. Puhumalla asiat selviävät”.
Rantaperkiön Iskussa Henri aloitti pelaamisen 1-sarjassa. Iskussa valmentaneesta Heikki Kososesta on jäänyt lämpimät muistot. – ”Heikki sai työnnettyä meitä seuraavalle levelille. Hän sai meidät tekemään oikeita asioita.”.
”Suurin idolini passarina on Italian maajoukkueen passari Simone Giannelli. Olen myös seurannut ranskalaista Benjamin Toniuttia, joka 183 cm pitkänä passarina osoittanut, että silläkin pituudella voi pärjätä maailman huipulla. Kotimaassa tietysti Meskon tekeminen on kiinnostanut”.
”Omassa pelissäni kehitettävää on mm. torjunnassa ja passarin omissa hyökkäyksissä. Tavoitteena lentopalloilijana minulla on ammattilaisuus tai puoliammattilaisuus. Puoliammattilaisuus tarkoittaisi, että voisin sovittaa työelämän ja lentopallon pelaamisen”.
”Ammatilliset haaveet on opiskella fysioterapeutiksi ja sitä täydentää hieronta- ja osteopatia-opinnoilla. Hienoa olisi, jos aikanaan saisi työtä tehdä fyssarina seuratasolla koti- tai ulkomailla”.
Passari Henri Strengell on hakemassa Vantaa Ducksissa lisää peliaikaa. Iskun ajoilta tuttu Niko Lehtosalo houkutteli Vantaalle. – ”Pääkaupunkiseudulla on paremmat mahdollisuudet myös opiskella kuin Joensuussa, jossa vietin edellisen kauden Karelian Hurmoksessa. Tuli pelattua välillä Karpaaseissa. Tykkään myös, että Vantaa Ducksilla on tavoite nousta takaisin Mestaruusliigaan. Sekin motivoi minua. Joukkueemme on kilpailukykyinen ykkössarjaan. Passareina olemme Tommin kanssa vähän erityylisiä. Lisää peliaikaa olen tullut Ducksiin hakemaan”.
Henrillä on ikää 22 vuotta ja takana myös liigakokemusta Karelian Hurmoksesta. Joukkueemme kannalta on hienoa, että siihen liittyy lisää liigakokemusta omaavia pelaajia. Kokemuksesta ei ainakaan ole haittaa, kun peleissämme panokset kasvavat. Tommin ja Henrin sopimukset viestivät, että passariosastoltamme osaamista, vahvaa asennetta ja kokemusta löytyy.
Ankkafani muista käydä kausikorttikaupoilla. Nyt on tarjolla myös VIP-kausari. Lue lisää https://www.korsonveto.fi/vantaa-ducks/kausikorttimyynti-alkaa/ . Voit myös klikata itsesi suoraan verkkokauppaamme https://ducks.eventiolive.fi/ .
Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook