Hurmos vei pisteet Pasilasta Joensuuhun

Hurmos vei pisteet Pasilasta Joensuuhun

Vantaa Ducks – Karelian Hurmos 1-3 (17-25, 25-27, 25-22, 26-28)

Vantaa Ducks kohtasi lauantaina 19. helmikuuta Joensuun ylpeyden Karelian Hurmoksen Pasilan urheiluhallissa. Peli oli niin sanottu isojen pisteiden peli, sillä nyt ratkaistaan paikat ja lähtökohta pudotuspeleihin. Ottelu pelattiin pitkästä aikaa yleisölle ja Pasilan lehtereille oli löytänyt 331 katsojaa.

Otteluisäntiä lauantain pelissä oli peräti viisi, sillä tyhjille katsomoille pelatuissa peleissä ei isäntiä ollut. Jatke Uusimaa, KRS-yhtiöt, LVI Star, Urheiluhallit ja RI-toimisto M.Kauppila ja vastasivat yhdessä isännyydestä.

Vantaa Ducks lähti peliin ilman keskitorjujiaan Lauri Lehtosta ja Keenan Sandersia. Kummatkin parantelevat pikkuvaivoja ennen pudotuspelien alkua. Se tarkoitti aivan uudenlaista pelisysteemiä ankkojen puolella.

 

Ensimmäinen erä oli Ducksilta hakemista ja Hurmokselta hyvää puolustusta. Ducks pelasi vain yhdellä varsinaisella keskitorjujalla ja Iiro Seppälä suoriutui tehtävästään hyvin tehden heti ensimmäisellä yrittämällä pisteen. Erä oli kuitenkin Hurmoksen. Ankat haparoivat syöttöjen vastaanotossa, eikä torjuntojakaan tullut tuttuun malliin. Erän ehdoton ankkaonnistuja oli Ville Kattelus, joka sekä syötti että tappoi palloa tehokkaasti. Mutta kun Hurmoksen torjunta oli tehokasta ja puolustuspeli hyvää ensimmäinen erä meni selvästi vieraille numeroin 17-25.

 

Toinen erä oli tasaisempi kuin ensimmäinen. Myös Alek Rastamo pääsi nyt pisteiden makuun ja Katteluksen veljekset löivät palloa lattiaan tasaiseen tahtiin. Mutta kun samalla tuli helppoja virheitä ja Hurmos jatkoi tehokasta puolustusta ja torjuntaa ankoilta loppuivat keinot. Kun vielä apuvalmentaja Mika Rajala otti punaisen kortin, josta vastustaja sai pisteen niin tasainen erä päättyi jatkopallojen jälkeen vieraille 25-27.

 

Kolmas erä alkoi ankkojen osalta nihkeästi. Hurmos ehti hyvillä torjunnoilla mennä johtoon 1-4 ennen kun ankat heräsivät pelaamaan. Johtoon Ducks meni kuitenkin vasta erän loppupuolella, ensin 19-18 ja sitten 22-21. Katteluksen veljekset olivat taas tehokkaita ja Kalle Kattelus syötti erän loppuun hienon ässän. Tämä erä kotijoukkueelle 25-22.

 

Neljänteen erään Ducks oli jo löytänyt sävelen vähän poikkeavassa pelisysteemissä. Erä näyttikin menevän ankkojen suuntaan, vaikka Hurmos taas torjui tehokkaasti. Joensuulaiset kuitenkin tulivat torjuntojen ja muutaman ankkavirheen myötä tasoihin tilanteeseen 24-24. Sen jälkeen pelattiin muutama jatkopallo, jossa vieraat olivat tehokkaampia ja veivät erän 26-28.

 

Ottelun parhaina palkittiin Karelian Hurmokselta Jere Heiskanen ja Vantaa Ducksilta Joona Väänänen. Pelin pro libero oli Ducksin Esko Vuorinen.

 

Ottelun parhaat pistemiehet:

 

Karelian Hurmos:

 

Eetu Häyrinen 22 / +17

Jere Heiskanen 19 / +8

Matias Korhonen 15 / +6

 

Vantaa Ducks:

 

Ville Kattelus 19 / +7

Kalle Kattelus 18 / +4

Aleksander Rastamo 16 / +6

 

Lehdistötilaisuuden kommentit:

 

Jere Heiskanen, Hurmos. “Tämä oli meille vaikea peli, aamulla lähdimme Joensuusta. Kapteeni Häyrinen sytytti porukan pelaamaan. EI minulla niinkään ollut bussijalkoja. Ennemmin bussipää tirsojen jälkeen”.

 

Joona Väänänen, Ducks: “Ei ehditty kauan valmistautua tähän pelitapaan. Olen tyytyväinen jätkiin, että pystyttiin se hoitamaan . Ensimmäinen erä oli vähän tunnustelemista, mutta sitten rupesimme löytämään pelin uudet kuviot. Tämä oli meiltä hyvä näyttö, että voimme taistella hyviä joukkueita vastaan tällaisessa tilanteessa.

 

Matti Alatalo Hurmos: “Hyökkäyksemme oli hieman tehokkaampi kuin Vantaa Ducksin. Kun myös torjunta ja puolustus oli piirun verran parempaa niin siitä syntyy ja suuri ero. Mutta tämä ei ollut helppo peli, onneksi pystyimme kairaamaan pisteet.”

 

Juho Rajala Ducks: “On tällaisella systeemillä, kolme keskitorjujaa vaikka ei yhtään varsinaista, pelattu aiemmin esimerkiksi 1990-luvulla ja naisten ykkössarjassa. Se vaikutti isosti meidän torjuntaan, mutta puuttuva torjunta paikattiin puolustuksella. Päivääkään ei tätä harjoiteltu mutta hyvin jätkät hanskasivat tilanteen”.

 

Vantaa Ducks / Tiedotus

Katarina Koivisto

 

Posted in Vantaa Ducks.