Ankkojen kolmas ja ratkaiseva puolivälierätaisto

Lentopalloilun Mestaruusliigan puolivälieriä pelaavalla Vantaa Ducksilla on ns. ankan selkä Vexve-Areenan seinää vasten sunnuntaina 18.3. klo 17.00. Vain voitolla jatkuvat ankkojen pelit vielä tällä kaudella. Vastustaja VaLePa on paremmassa tilanteessa, koska joukkueen pelit jatkuvat sekä voitolla että tappiolla. Puolivälieristä jatkopaikkaa välieriin tavoittelevalle VaLePalle riittää voitto sunnuntaina, mutta tappion katkerassa kalkissa olisi lohduttava viesti, sillä pelit jatkuisivat tiistaina 20.3. Vantaan Energia-Areenalla klo 18.30. VaLePa lähtee ottelun ylivoimaisen vahvana ennakkosuosikkina. Pukkilauma on voittanut kaksi ensimmäistä puolivälieräottelua selkeästi numeroin 3 – 0. Ankat eivät ole saaneet vielä parasta, rentoa ja vahvaa suoritusta irti, mutta siihen on kaikki mahdollisuudet Sastamalassa.

Torstaina Vantaan Energia-Areenalla ankat eivät saaneet syötöllään pukkilauman vastaanottoa rikki eli palasiksi eli murskaksi. Pallo nousi niin sormilla kuin hihalla kulhoon maailmanluokan passarin Mikko Eskon maagisiin sormiin. Niillä maagisilla sormilla oli helppo jakaa Mikasaa pelipaikalle kuin pelipaikalle, joista pallo kuoli kovilla tehoilla. Torstaina kolmekymmentä vuotta täyttänyt hakkuri Urpo ”Upi” Sivula oli hurjassa vedossa ja pallo kuoli kovalla prosentilla. Lisäksi syöttöpaikalta pallo lähti kuin kurulaisen tykin suusta. Päävalmentaja Sami Kurttilasta on kasvanut mestariluokan valmentaja, jonka hyppysissä on mestarillinen nippu. Ilmassa on enteitä, että Sastamalan torilla on keväällä isommatkin pirskeet, jossa Mauri Eskonkin kaltaiset kultakurkut saavat laulaa täysin palkein ”Me ollaan sankareita kaikki”. Sunnuntaina on ankoilla kuitenkin paikka laittaa ainakin hetkeksi stoppi näille finaalijuhlahaaveille.

Runkosarjan loppupeleissä ankkojen peli näytti loksahtaneen kohdilleen. Sitä samaa rentoa mutta päättäväistä asennetta ja otetta eivät ankat ole löytäneet VaLePaa vastaan. Taidot tuskin ovat mihinkään hävinneet viikon, kahden aikana. Päävalmentaja Ismo Tuominen käyttää varmasti kaikki tuntemansa ja myös tuntemattomat keinot, jotta saa miehistönsä herätettyä sunnuntain peliin. Passari Balint Magyar, joka runkosarjan loppupeleissä saalisti LähiTapiolapisteitä tukuttain, ei ole päässyt puolivälieräpeleissä samalle tasolle. Nyt on Magyarilla mahdollisuus näyttää kollega Mikko Eskolle, että kyllä verkon toisellakin puolella on kovan luokan kapellimestari. Ankkalauma on täynnä mikasanhimoisia pallontappajia, jotka mielellään tekevät pisteitä. Vantaan Energia-Areena on upea pelinäyttämö, johon olisi mukava saada vietyä puolivälierissä toinenkin kotiottelu. Se kuitenkin edellyttää voittoa sunnuntaina. Kaikki on nyt pantava peliin ja vähän enemmänkin.

Mikäli VaLePa voittaa sunnuntaina, niin Vantaa Ducksin pelit päättyvät tältä kaudelta. Mikäli ankat voittavat, niin pelit jatkuvat tiistaina 20.3. klo 18.30 Vantaan Energia-Areenalla, jossa energiaa riittää.

Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.