Ankkalegenda suosittelee Ducksille jotain omaa ja uutta

Ankkalegenda suosittelee Ducksille jotain omaa ja uutta

 

Pääkaupunkiseutu tarvitsee joukkueet sekä miesten että naisten Mestaruusliigaan. Mutta joukkueet tarvitsevat myös vankan pohjan toiminnalleen, sekä taloudellisesti että tekevien ihmisten muodossa.

Näin toteaa lentopallo- ja ankkalegenda Toni Kankaanpää, joka edelleen seuraa vanhan joukkueensa edesottamuksia pelikentillä.

 

Viime kausi oli Vantaa Ducksilta pelillisesti hyvä, vaikka ei ihan nousukarsintoihin riittänytkään, Kankaanpää sanoo. Finaalivastustaja Lempo Volley oli vain koko kauden ajan todella kova omassa kotihallissaan.

 

Ducks hävisi keväällä niukasti Ykkössarjan mestaruuden Lempo Volleylle.

 

– Ducksin porukka oli viime kaudella sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta, Toni Kankaanpää toteaa.

 

Ykkössarjassa jatkaminen oli Kankaanpään mielestä järkevä ratkaisu. Ennen kuin jatkaa eteenpäin on oltava kirkas visio siitä, miten resursseja kehitetään sekä rahallisesti että mitä taustayhteisöön tulee. Visio pitää olla myös siitä, miten lentopallosta tehdään kiinnostava kilpailussa muiden urheilulajien ja muun vapaa-ajan vieton kanssa.

 

– Pitää olla selvillä siitä, mikä on se tuote, jota lähdetään myymään, hän sanoo.

 

Toni Kankaanpää tähdentää, että pääkaupunkiseudun on turha lähteä keksimään lentopalloa tai tapahtumia uudestaan. Sen sijaan muilta voi ottaa oppia. Kankaanpää mainitsee viime kauden yllättäjän ja menestyjän AC Oulun, joka veti halliinsa täydet katsomot varsinkin pudotus- ja mitalipeleissä.

Oulussa on kaupallisella puolella tehty paljon ja rahoittajille rakennettu uskottava tarina. Menestys on aina monen tekijän summa, Kankaanpää muistuttaa.

 

– Olisi hyvä katsoa, mitä Oulussa on tehty oikein ja jalkauttaa se oppi pääkaupunkiseudulle.

 

Kankaanpää toteaa, että Vantaa Ducks ja naisten puolella liigataivaltaan aloittava PuMa Helsinki voivat oppia toisiltaan puolin ja toisin. Vaikka Ducksilla on liigakokemusta niin se kokemus on jo parin vuoden takaa, asiat muuttuvat nopeasti ja uusi tieto on aina tarpeen, hän huomauttaa.

 

– Pitää myös muistaa, että lentopallo on pieni laji, eikä laji-ihmisillä ole varaa lähteä kilpailemaan itsensä kanssa.

 

Taikatemppuja menestyksen saavuttamiseksi ei ole, mutta toiminnan siirtäminen osakeyhtiöön kuten PuMa on tehnyt ja kuten Ducks suunnittelee tekevänsä on Kankaanpään mielestä järkevää. Se tuo yhtiön näkökulmaa toimintaan mahdollisuuksineen ja riskeineen.

 

Mutta osakeyhtiö ei itsessään tuo menestystä. Kankaanpää mainitsee jälleen ihmisten keskeisen roolin. Yhtä toimivaa mallia houkutella nuoria mukaan työhön ei ole, mutta näkyvyys sosiaalisessa mediassa on tärkeä.

 

Pelipaikat ovat toinen tärkeä asia, jos haluaa menestyä, Kankaanpää toteaa. Lumo on hyvä halli, mutta Korso on esimerkiksi Espoon näkökulmasta kaukana. Miksi ei noudattaisi Savon mallia ja siirettäisi pelit eri halleihin pääkaupunkiseudulla, hän mietiskelee. Jos vaikkapa pelaisi välillä Espoossa niin mukaan voisi saada uusia ihmisiä, joista jokunen sitten voisi löytää myös Lumoon.

 

– Ei tämä ole mikään helppo työ, eikä mikään tule itsestään, Kankaanpää.

 

Ja vaikka oppia voi ottaa muista ja vaikka yhteistyötä voi tehdä niin Kankaanpää suosittelee Ducksille rohkeutta kokeilla jotain omaa ja uutta. PItää suunnitella ja kehittää tapahtumia, ei voi tietää, mikä toimii ennen kuin on kokeillut.

 

– Ainoa tapa on yrittää, vain toteuttamalla ideoita opitaan, Kankaanpää sanoo.

Vantaa Ducks

Tiedotus/Katarina Koivisto

 

Posted in Vantaa Ducks.