Ankkaleganda houkutteli passarin Savosta Vantaalle

Ankkaleganda houkutteli passarin Savosta Vantaalle

 

Aleksander Rastamo. Siinä on lyhykäisyydessään syy siihen, että Vantaa Ducksin passeja jakelee ensi kaudella 30-vuotias Arttu Lehtimäki.

VaLePan kasvatti, 185-senttinen Lehtimäki, pelasi edellisen kauden Savo Volleyssa entisten ankkapelaajien Rastamon ja Lauri Lehtosen kaverina. kummatkin puhuivat entisestä seurastaan hyvää ja Rastamo pisti heti rattaat pyörimään hommatakseen Lehtimäelle siirron Vantaalle.

– Hän soitti valmentaja Mika Rajalalle ja sai minut hänen kanssaan juttusille, Lehtimäki kertoo.

Kaikki tämä tapahtui sen jälkeen, kun Lehtimäelle oli selkeytynyt, ettei hän jatka Savo Volleyssa enää ensi kaudella.

Mika Rajalaa Lehtimäki e henkilökohtaisesti tunne, mutta sanoo, että hänestä on jäänyt hyvä kuva innokkaana valmentajana, joka on kova tekemään töitä.

 

Ja kun ei pelaa liigaa niin ykkössarja on Arttu Lehtimäen mielestä hyvä vaihtoehto. Tosin miehen ykköstavoite on nyt saattaa fysioterapeutin opinnot loppuun. Lähiopetusta Joensuussa ei ole enää jäljellä ja tarkoitus olisi suorittaa seuraava työharjoittelu Vantaalla.

Opiskelujen lisäksi Arttu Lehtimäki kertoo tehneensä viransijaisuuksia opettajana. Sellaisia hän toivoo myös Vantaalta löytävänsä.

 

Vantaa on toistaiseksi Lehtimäelle aika lailla tuntematon paikka.

– Tikkurilassa olen vaihtanut junaa, mutta muuten en kaupunkia vielä tunne, mies naurahtaa.

Lehtimäki ei esimerkiksi vielä tiedä, mistä hän lähtee hakemaan asuntoa. Joku suhteellisen rauhallinen paikka, josta ei ole liian pitkä matka hallille, hän pohtii.

 

Kesän Arttu Lehtimäki viettää Vammalassa, jossa juuri nyt suorittaa työharjoittelua. Höntsäily ja biitsi ovat myös miehen ohjelmassa. Elokuussa on tarkoitus suunnata pääkaupunkiseudulle ja aloittaa harjoittelu ankkojen kanssa.

Lehtimäki on urallaan edustanut myös Lempäälän Kisaa, Rantaperkiön Iskua sekä Karelian Hurmosta. Näin ollen monet Ducksin pelaajat ovat tulleet tutuiksi vastustajina verkon toisella puolella, mutta samassa porukassa hän ei ole aiemmin kenenkään kanssa pelannut.

Vantaalta Lehtimäki hakee nyt ykköspassarin paikkaa ja isompaa roolia, kun viime kaudella liigassa. Sellainen rooli oli Lempäälässä, hän toteaa.

Vantaa Ducks

Tiedotus/Katarina Koivisto

Posted in Vantaa Ducks.