Vantaa Ducksin kahden puolivälieräkotiottelun unelma elää edelleen

Lentopalloilun Mestaruusliigan puolivälieräparin Vantaan Ducksin ja Hurrikaanin pelit ovat maistuneet ankkafaneille melkein finaaleilta. Ankkalauma on löytänyt vahvan asenteen ja on laittanut kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa loimaalaiset todella koville. Hurrikaani on kuitenkin saanut kammettua molemmat pelit voitoikseen 3 – 2 erälukemin.  Maanantaina 27.3. klo 18.30 on Loimaalla edessä kolmas kohtaaminen. Kolmella voitolla voittaja selviää välieriin, mutta mestarisuosikki Hurrikaanin voittoa ei ole kuulutettu vielä sunnuntaina Metsämaan vuonna 1777 valmistuneessa kirkossa.

Perjantain kohtaaminen Lumon hornankattilassa tarjosi todellista herkkua huippulentopallon ystäville. Lopulta hakkurihirmu Mikko Oivasen ylimaallinen esitys oli se pieni lisä, millä voitto kääntyi viidennessä erässä lukemiin 13 – 15 ja ottelu erälukemiin 2 – 3. Päävalmentaja Ismo Tuominen oli tyytyväinen suojatteihinsa, jotka laittoivat kaikki peliin. Kun Vantaan Ducksin pelaajat ovat samalla peräänantamattomuudella liikkeellä maanantaina pelissä, niin pelejä voidaan hyvinkin jatkaa heti tiistaina hornankattilaksi muodostuneessa Vantaan Korson Lumo-hallissa. Kapteeni Toni Kankaanpää suorituksista ja ilmeestä näki perjantaina, että nyt pelataan vantaalaisten kannalta kauden tärkeimpiä pelejä. Toni teki tiukoissa paikoissa kovia suorituksia ja hän sai tukea koko joukkueelta. Hakkuri Karl Külaots on sivuuttanut vaivansa ja pallo lähti kovaa Kallen kädestä. Miro Määttäsen liikehdintä ei pienistä vaivoista johtuen ollut kaikkien keijukaismaisinta, mutta neljännen erän perjantaina päättänyt lyönti jää historiaan. Pommilyönnin jälkeen jopa Ducksin hallin toisessa päässä istunut tiedottaja nousi jakkaraltaan pystyyn tuulettamaan Mikasan ilmanpaineet tyhjentänyttä lyöntiä.

Vantaa Ducks on puolivälieräotteluissa näyttänyt, että joukkue on mennyt tällä kaudella valtavan harppauksen eteenpäin niin pelillisesti kuin henkisesti. Joukkue on valmis vaikka finaalipeleihin ja jokaisesta pelaajasta huokuu voitonnälkä. Hikipisarat jätetään kentälle ja palloja kaivetaan peliin, vaikka mainosaitaa kaatuisi. Ankkalauma on palauttanut uskon pääkaupunkiseudun lentopalloiluun ja vantaalaisen lentopallon niin nykyisyys kuin tulevaisuuskin näyttävät erinomaisilta.  Maanantaina Loimaalla tarvitaan Vantaa Ducksin joukkueelta vielä liten bättre suoritus, kuten Curre Lindström toteaisi. Kaikilla pelin osa-alueilla on onnistuttava ja torjuntapelissä on löydettävä lisäpotkua millä kaksi Oivasta saadaan kuriin. Mikäli näin käy, niin Mikko Oivanen saattaa todeta pukukopissa: ” ”Neep räpyläfågelin plokiräpylät olik kauhia korkkiat”. Päävalmentaja Lauri Rantaselle maanantaipeli ei salli yhtään jäätymistä, joten silläkin saralla on pudotuspeleihin kuuluvaa painetta. Rantasellahan ei ole aiempaa kokemusta pudotuspeleistä päävalmentajana, kun taas Tuomisella on Mestaruusliiga-pelejäkin vyöllään maanantaina kokonaista viisisataayksi ottelua.

Mikäli Ducksin pelaajien ja staffin yhdessä asettama tavoite kahdesta kotipelissä puolivälierävaiheessa toteutuu, niin seuraava kotipeli on heti tiistaina 28.3. klo 18.30 Vantaan Korson Lumo-hallissa. Maanantain peli on katsottavissa myös suorana Yle Areenalta.

Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook

 

Posted in Vantaa Ducks.