Vantaa Ducks tallasi Ettan yli

3 – 0 (25 – 19, 31 – 29, 25 – 21)

Lentopalloilun Mestaruusliiga jatkui Vantaan Korson Lumo-hallissa odotetulla taisteluväännöllä, kun Vantaa Ducks kohtasi Ettan Oulusta. Toisessa erässä oli tuttua vääntöä, mutta pelinsä kauden alussa löytänyt ankkalauma lopulta jyräsi vakuuttavaan voittoon. Eläinkunnan termein ankkalauma tallasi vastustajan. Otteluisäntänä oli SRV – elämäsi rakentaja. Yleisö oli lähtenyt hyvin liikkeelle katsomaan huippulentopalloa ja Lumon lauteilla oli 577 katsojaa. Tyytyväistä väkeä lähti Vantaan kaupungin houkutuksiin pelin jälkeen.

Ensimmäinen erä alkoi Vantaa Ducksin tahdilla. Toni Kankaanpään vahvalla syöttövuorolla otettiin muutaman pisteen etumatka. Siitä jatkoi Karl Külaots ja Olli Kuoksa otti ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 10 – 5. Teknistä ennen mentiin sulle ja mulle tyyliin. Vantaa Ducks tekniselle tilanteessa 14 – 9  Miro Määttäsen onnistuneella kuutospaikan hyökkäyksellä. Markus Väisäsen syöttövuorolla tuli peräkkäin kaksi ässäsyöttöä ja Etta kavensi. Sitten Ducks jälleen nykäisi ja Ettan toinen aikalisä tilanteessa 19 – 14. Vantaan ankkalauma piti pintansa ja Alpar Szabo päätti Ettan piinan komealla torjunnalla. Vantaa Ducksille ensimmäinen erä 25 – 19.

Toinen erä alkoi vierasjoukkueen hallinnalla. Eetu Pennasen syöttövuorolla Etta hiipi heti 0 – 4. Tuominen otti ensimmäisen aikalisän tilanteessa 7 – 10. Etta kiristi koko ajan ja Ducksin parilla hyökkäysvirheellä Etta hiipi tekniselle tilanteessa 9 – 14. Anssi Hakala paransi koko erän ajan hyökkäystään ja kesken Kaurton syöttövuoron Tuominen otti toisen aikalisänsä tilanteessa 10 – 17. Ducksin kiri alkoi Toni Kankaanpään syöttövuorolla ja Olli Kuoksa oli pakotettu ottamaan aikalisän tilanteessa 14 – 18. Kankaanpään syöttö oli painava kuten kuutospaikan hyökkäyskin. Kuoksan toinen aikalisä tilanteessa 16 – 18. Sitten alkoi todellinen vääntö, kun mentiin ylipisteille. Viimein Ettan hakkuri Joonas Jokela jää Vantaa Ducksin torjuntaan ja erä vahvalle ankkalaivueelle pistein 31 – 29. Ducksin vastaanottoa rauhoitti toiseen erään liberoksi tullut Kalle Kattelus.

Kolmas erä alkoi Vantaa Ducksin näytöksellä ja Kuoksa otti ensimmäisen aikalisän tilanteessa 9 – 5. Alpárin onnistuneen paterin jälkeen mentiin tekniselle aikalisälle tilanteessa 14 – 7. Ducks johti parhaimmillaan jo 17 – 8. Ankkalauma otti ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 17 – 11. Ankat johtivat jo 22 – 15, mutta Etta tuli lähes rinnalle ja Tuominen otti aikalisän vielä tilanteessa 24 – 21. Aikalisän jälkeen peli Vantaa Ducksille pistein 25 – 21.

Otteluisäntä SRV palkitsi kotijoukkueen parhaana pelaajana Miro Määttäsen ja Ettasta Eetu Pennasen.

Ottelun parhaat pistemiehet:

Vantaa Ducks: Miro Määttänen 19/+15, Toni Kankaanpää 15/+9, Karl Külaots 12/+5

Etta: Eetu Pennanen 12/+4, Joonas Jokela 11/+2, Anssi Hakala 9/+4

 

LähiTapiolapisteet:

3 pistettä Miro Määttänen, Vantaa Ducks

2 pistettä Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks

1 piste Bálint Magyar, Vantaa Ducks

 

Lehdistötilaisuuden kommentit:

Yleispelaaja Miro Määttänen, Vantaa Ducks

”Nyt on hyvä energia meillä pukukopissa, keskittynyt fiilis tänäänkin. Kaksi ja puoli erää oltiin parempia. Mukava lyödä, kun pallo tulee Bálintilta käteen”.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks

”On kiva kun on kolme kovaa laitahyökkääjää. Totesin toisen erän alun aikalisällä, että nyt Halloween-kurpitsat pois päästä ja pallolle kyytiä. Olin varautunut Olli Kuoksan taktiikkaan kahdella liberolla, onneksi. Syöttöä myös kovennettiin ja ei syötetty tyhmästi. Vain kerran tuli kaksi syöttövirhettä peräkkäin”.

Yleispelaaja Eetu Pennanen, Etta

”Ei pärjätty. Kaveri tuli hyvällä syötöllä. Ducksilla on liigan paras passari. Helppo työ oli Mirolla, Kallella ja Tonilla mäiskiä. Ei mennyt meillä selkäranka toisen erän tappioon, mutta kolmannessa erässä meiltä taisi vähän usko loppua”.

Päävalmentaja Olli Kuoksa, Etta

”Bálint Magyarilta tuli laitahyökkääjillenne pallo minttiin. Mielestä kukaan sarjassa ei voita Ducksin jos passipeli kulkee noin hyvin. Se on ruman näköistä, kun palloa tapetaan nelosesta, mutta tehokasta. Mukava että Vantaalla peli kulkee, mutta realisti on hyvä olla, ettei ala keulimaan. Sarja on tänä vuonna mielenkiintoinen”

Ottelutilasto

Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.