Tiikerit saivat ankkapaistia iltapuhteensa päätteeksi

2-3  (25-20, 16-25, 25-20, 14-25, 12-15 )

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaan Ducks kohtasi Lumon liikuntahallissa Kokkolan Tiikerit. Yleisöä Lumoon oli maanantai-illasta huolimatta löytänyt tiensä 408 katsojaa. Otteluisäntänä oli Normek.

Ankkaisännät aloittivat ottelun vaisusti. Syötön vastaanotto tökki ja omat syötöt päätyivät verkkoon. Kun vielä Tiikerit onnistuivat pysäyttämään Ducksin hakkurin Bojan Strugarin he ehtivät jo johtoon numeroin 1-5.

Mutta Bojan löysi vireensä ja osoitti miksi hän on saanut lempinimen Mörköhakkuri. Hän ohitti ensimmäisen erän edetessä helposti Tiikereiden torjunnan, eikä Tiikereiden puolustus saanut nostettua hakkurin viistolyöntejä.

Hyviä otteita esitti myös Anton Lepistö, joka pelasi ensimmäisen ottelunsa Korsossa ja mestaruusliigassa hakkuri Lauri Lehtosen tilalla. Lepistö onnistui hyvin sekä keskihyökkäyksissä että syöttöpelissä. Kun vielä passari Michael Milstein syötti pari ässää niin erä oli ankkojen heiniä.

Toisesta erästä ei Ducksin näkökulmasta jää paljoa jälkipolville kerrottavaa. Tiikerit nostivat aloitussyötöt hyvin, hyökkäsivät tehokkaasti ja puolustívat libero Niklas Breilinin johdolla uhrautuvasti. Ei auttanut, että Bojan Strugar taas erän edetessä löysi vireensä.

Valmentaja Juho Rajala vaihtoi erän lopussa kentälle Kalle Katteluksen, Aleksander Rastamon ja Joona Väänäsen, mutta se ei peliä piristänyt. Ei edes kapteeni Toni Kankaanpään esiintyminen liberona auttanut, vaan erä meni selvästi Tiikereille.

Kolmannessa erässä ankat osoittivat taas, että peli toimii. Atte Kyrölän johdolla erä tuli selvästi Ducksille ja Bojan Strugarkin onnistui tärkeissä paikoissa. Antti Valliinin syöttäessä ankat loivat painetta Tiikereiden puolelle ja vaikka tiikerilauma piristyikin erän loppua kohden ankat pitivät etumatkansa loppuun saakka.

Neljäs erä meni taas selvästi vieraille.

Viidennen  erän alussa ankoilla oli taas tekemisen meininki ja johto oli tukevasti kotijoukkueen käsissä. Mutta Tiikerit taistelivat itsensä rinnalle tilanteeseen 10-10, eikä sen jälkeen enää päästänyt isäntiä mukaan peliin.

Otteluisäntä Normek palkitsi ottelun parhaana pelaajana Vantaa Ducksista Bojan Strugarin ja Tiikereistä Jiri Hännisen. PRO Liberoksi arvovaltainen raati valitsi Tiikereiden Niklas Breilinin.

LähiTapiola-pisteet

3 pistettä Jiri Hänninen, Tiikerit

2 pistettä Bojan Strugar, Ducks

1 piste Anton Välimaa, Tiikerit

Ottelun parhaat pistemiehet:

Vantaa Ducks:

Bojan Strugar 30/+17

Atte Kyrölä 16/+8

Marko Määttänen 11/+4

Tiikerit:

Jiri Hänninen 24/+21

Oskari Keskinen 18/+10

Antti Leppälä 12/+7

Lehdistötilaisuuden kommentit

Bojan Strugar, Vantaa Ducks

”Tein henkilökohtaisesti paljon pisteitä, mutta sillä ei ole merkitystä jos joukkue häviää. Emme onnistuneet painostamaan vastustajaa tarpeeksi syötöilämme, emmekä pitäytyneet sovitussa taktiikassa. Viidennessä erässä annoimme vastustajien ottaa turhia pisteitä, olimme hermostuneita lopussa.”

Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks

”Pelimme vaihteli todella paljon. Välillä se oli tosi hyvää, sitten tuli synkkiä hetkiä. Viides erä oli koko ottelun toisinto, aluksi meni hyvin, sitten pää painui kun vastustaja sai muutaman peräkkäisen pallon. Toivoisin hakkureiltamme hieman kärsivällisyyttä, aina ei tarvitse lyödä palloa soikeaksi lattiaan.

Jiri Hänninen, Tiikerit

”Pelaamalla tämä ottelu voitettiin. Neljäs erä tuli turhan helpolla, mutta möhlittiin myös pari erää. Hyvällä ruoalla olen ollut, siitä nämä hyvät henkilökohtaiset pisteet.

Valmentaja Mikko Keski-Sipilä, Tiikerit

”Tasaista vääntämistä tämä oli. Kolmessa erässä emme saaneet syötöillä vastustajan vastaanottoa rikki, kun se onnistui viimeisissä erissä peli helpottui. Viidennessä erässä olen erityisen tyytyväinen siihen, että emme luovuttaneet, vaikka Ducks jo johti selvästi.

Ottelutilasto

Vantaa Ducks
Tiedotus/Katarina Koivisto

Posted in Vantaa Ducks and tagged .