Saavatko ankat Super-Ropposen pihteihin?

Saavatko ankat Super-Ropposen pihteihin?

Lentopalloilun Mestaruusliigassa sarjassa kahdeksantena oleva Vantaa Ducks kohtaa Hurrikaanin lauantaina 14.12. klo 17.00 Vantaan Korson Lumon hornankattilassa. Hurrikaani on ylivoimaisessa sarjajohdossa ja matkalla tätä menoa punaista mattoa pitkin Loimaan torijuhliin finaalipelien jälkeen. Ankat ovat kohdanneet tällä kaudella Loimaan ylpeyden kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla kyyti on ollut kylmää. Lauantaina Juho Rajalan valmentaman Ducksin on ehdottomasti saatava hakkuri Super-Ropponen kuriin. Ankkojen torjunta on ilahduttavasti parantunut viime peleissä, joten jos Hurrikaanin vastaanotto saadaan hyvällä syöttöpelillä rikki, niin kaikki on mahdollista lauantaina. Ankkafaneille sopisi lauantaina illan palkinnoksi aikainen joululahja sarjapisteiden muodossa.

Hurrikaanin valmentaja Jussi Heino on virittänyt joukkueensa maksimaaliseen vireeseen. Joukkueessa ei ole oikeastaan heikko lenkkiä. Koko taustaryhmäkin tiedotusta myöten toimii kuin Metsämaan mummon torpassa huippuunsa viritetty kaappikello. Hurrikaani on kulkenut voitosta voittoon. Viime kaudella Loimaalla onnistui ankkalauma kaatamaan lukemin 0 – 3 viheliäisenä tunnetun vastustajan. Tuo ihmeteko pitää yllä heikkoa oljenkortta, jonka varaan voisi voitto rakentua. Hakkuri Antti Ropposta säestää Sakari Mäkinen, joka on myös ollut elämänsä vedossa. Valko-Venäjän vuosi on enää haalea muisto kuin ohut kaalikeitto. Sakari viihtyy Loimaalla erinomaisesti ja joukkueesta löytyy hänen lisäksi kovat yleispelaajat Tapio Toiviainen ja Eemeli Kouki. Huh, huh toteaa varmasti kokenut ankka-staff. Henrik Porkka on keskipelaajien aatelia Suomessa. Kauden tulokkaaksi veikattu Mikko Suomalainen on keskitorjujana murtautumassa tätä menoa Banksin luottopelaajiin. Jesse Mäntylä on liberon tontilla legenda jo eläessään. Jessehän on pätevöitynyt myös kahvialalla ja uhkaa jo Juan Valdezin asemaa maailman papukeisarina. Passarina häärää Heinolle tuttu velho Inoslav Krnic.

Vantaa Ducksin voitto sunnuntaina Karelian Hurmoksesta palautti hymyn ankkapelaajien kasvoille. Voitetut kaksi sarjapistettä nostivat joukkueen jälleen runkosarjan kahdeksanneksi. Nyhtöpistekin tekisi eetvarttia lauantain väännön päätteeksi. Super-Ropposen hirmukuntoa lähestyy mörkömäisen mittainen ankkahakkuri Bojan Strugar. Peli peliltä esitys on parantanut ja tätä menoa keväällä Bojania ei pysäytä edes betoniseinä. Sikaviisto podcstissa lentopallojournalistien aateliin noussut Niko Huupponen ylisti Strugarin monipuolisuutta jopa ylisanoja hakien verbaalisesta varastostaan. Asenne on joukkueella kohdallaan, jota osoitti sunnuntaina vaikeuksien kautta väännetty tahtovoitto. Rajala on peluuttanut laajasti koko miehistöä. Tämä laaja peluutus varmasti palkitaan viimeistään runkosarjan loppusuoralla. Joka ankkaa tarvitaan, mikäli joukkue halutaan jatkossakin pitää kahdeksan sakissa mukana.

Lauantaipelin jälkeen on edessä sunnuntai. Sunnuntaina vastus on sama kuin lauantaina, mutta pelipaikka on Loimaa. Peli Loimaan pyhätössä alkaa kello 17.00. Tuon kohtaamisen jälkeen joukkueet ovat pelanneet kaikki kauden 2019 – 2020 otteluohjelmaan merkityt neljä keskinäistä ottelua.

Vantaa Ducks

Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks and tagged .