Pieniä valopilkkuja lauantai-illan taistossa

Pieniä valopilkkuja lauantai-illan taistossa

0 – 3 (18 – 25, 28 – 30, 14 – 25)

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaa Ducks kohtasi Hurrikaanin Vantaan Korson Lumo-hallissa. Yleisöä oli Lumon lauteilla 292 katsojaa. Otteluisäntänä oli Korson Sähkö-Yksikkö Oy. Hurrikaani joutui ahtaalle toisessa erässä, mutta kovalla rutiinilla hoiti ottelun lukemin 0 – 3. Ankoilla oli hetkensä, mutta niitä ei saatu käytettyä.

Ankkojen valmentaja Juho Rajala heitti Lumon laatikkoon nuorisopainotteisen miehistön. Rezai liberoksi, Kalle Kattelus toiseksi yleispelaajaksi Kyrölän pariksi. Vallin ja Anton Lepistö keskipelaajiksi, Milstein passariksi ja Strugar hakkuriksi. Rajala joutui painimaan kokoonpanonsa kanssa pienten loukkaantumisten takia. Hurrikaani heitti kaikki parhaat kehään ja passariksi Santeri Välimaan, joka palkittiinkin kolmella LähiTapiolapisteellä.

Ensimmäinen erä oli koko ajan Hurrikaanin hallinnassa. Ankat kamppaili vastaanottonsa kanssa ja Strugar oli loimaalaisen torjunnan pihdeissä. Super-Ropponen on tällä kaudella elämänsä vedossa ja jälki oli ensimmäisessä erässä vakuuttavaa. Ankat pelasivat käsijarru päällä ja pisteet sen mukaiset 18 – 25.

Toinen erä lähti liikkeelle lievällä ankkahallinnalla. Antti ”Muse” Vallinin hurjilla ässäsyötöillä siirryttiin 7 – 5 johtoon. Hurrikaani pääsi iholle tilanteessa 10 – 10. Ankat johtivat Katteluksen hyvillä hyökkäyksillä 17 – 15, mutta Lauri Vanhasen syötöllä Hurrikaani otti kirivaihteen. Kyrölä päätti toisin ja toi syötöillään ankat tasoihin. Tilanne 23 – 23 riitti Heinolle, joka otti aikalisän. Erän loppu oli kovaa vääntöä. Tilanteessa 27 – 28 otti Rajala aikalisän. Milsteinin torjunnasta Mikasa antenniin ja erä Hurrikaanille pistein 28 – 30.

Kolmas erä kulki Hurrikaanin tahdissa. Santeri Välimaa Tapio Toiviainen akseli toimi. Kyrölä ja Kattelus pitivät ankkoja Hurrikaanin tuntumassa erän puoleenväliin. Hurrikaani jyräsi kuitenkin lopulta helposti erävoittoon pistein 14 – 25.

Otteluisäntä Korson Sähkö-Yksikkö Oy palkitsi Vantaa Ducksin parhaana pelaajana Atte Kyrölän ja Hurrikaanista Santeri Välimaan. PROLiberoksi arvovaltainen raati valitsi Peter Vuorinen.

LähiTapiolapisteet

3 pistettä Santeri Välimaa, Hurrikaani

2 pistettä Peter Vuorinen, Hurrikaani

1 piste Antti Ropponen, Hurrikaani

Ottelun parhaat pistemiehet:

Vantaa Ducks: Bojan Strugar 12/+2, Kalle Kattelus 11/+3, Atte Kyrölä 7/+1

Hurrikaani: Antti Ropponen 19/+12, Tapio Toiviainen 15/+6, Henrik Porkka 6/+6

 

 

Lehdistötilaisuuden kommentit:

Yleispelaaja Atte Kyrölä, Vantaa Ducks

”Kyllä meillä oli paikkamme toisen erän lopussa ja pääsimme lyömään niitä, taisivat olla eräpalloja. Ei vaan saatu palloja tapettua ja ei tässä nyt mahtavat fiilikset ole. Aika vaikea viikko takana, kun on ollut niin paljon miehiä loukkaantumisten takia pois. Toivotaan että siihen tulee muutos piankin ja eiköhän se pelikentällä tule näkymään. Uskallan luvata, että ollaan vuoden vaihteen jälkeen ihan eri joukkue”.

Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks

”Kun katsoo positiivisesti ja kaivan niitä esiin, niin Vallinin syöttö oli yksi positiivinen asia ja toisena Kalle Katteluksen hyökkäyspelaaminen. Nyt vain tarvitaan kaikki miehet takaisin ja päästään tekemään hommia, niin usko ei tietenkään ole loppunut mihinkään”.

Passari Santeri Välimaa, Hurrikaani

”Hyökkäyspelaaminen oli tänään meiltä vahvaa. Ropponen ja Toiviainen päättivät todella hyvin palloja kenttään. Kiitos kokeneelle passarille ja valmennusjohdolle siitä, että olen mennyt hyvin eteenpäin tällä kaudella. Auttavat minua ja kertovat mitä pitää kehittää. Pelaajana tavoitteeni on, että saan tehdä tätä ammatikseni”.

Valmentaja Jussi Heino, Hurrikaani

”Tänään oltiin jokaisella pelin osa-alueella parempia ja rutinoituneempia kuin vastustaja. Toinenkin erä saatiin vaikeiden hetkien jälkeen hoidettua kotiin. Kolmas erä menikin sitten nopeasti”.

Vantaa Ducks

Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks and tagged .