Ankoille helpottava voitto

– samalla heittämällä sarjan kahdeksanneksi

3 – 0 (25 – 19, 25 – 16, 25 – 13)
Lentopalloilun Mestaruusliigassa pelattiin eläinkunnan häntäpään kamppailu, kun Vantaa Ducks kohtasi Kokkolan Tiikerit. Otteluisäntä oli betonilattiaurakointi Neliskulma Oy. Katsojia oli Vantaa Ducksin kauden ensimmäistä ja helpottavaa voittoa todistamassa 386 katsojaa. Ottelupallon selvittyä ankkojen voitokas tiputanssi oli riemullinen. Kymmenen ottelun häviämisputki saatiin upeasti poikki ja nyt edessä on kahden viikon harjoitusjakso.


Ensimmäistä kertaa kauden 2017 – 2018 aikana ankat avasivat pelin ykköskuusikollaan Balint Magyarin tervehdyttyä umpilisäkkeen leikkauksesta. Tilanteessa 10 – 5 otti vierasjoukkueen päävalmentaja Tapio Nissi erän ensimmäisen aikalisänsä. Alpár Szabón kahden torjunnan jälkeen kotijoukkueen johtaessa 14 – 9 mentiin tekniselle aikalisälle. Hakkuri Antti Vallinin syötettyä ässän, oli Tapio Nissi pakotettu ottamaan erän toisen aikalisänsä tilanteessa 18 – 12. Kotijoukkueen peli oli viimeinkin auennut alkukauden solmustaan. Erän loppukin meni ankkojen hallinnassa ja erä lopulta helposti ankoille pistein 25 – 19.

Toinen erä meni alusta lähtien Vantaa Ducksin tahdissa. Tekniselle mentiin Vallinin torjunnan jälkeen tilanteessa 14 – 11. Tiikerit rimpuili kohtuullisesti, mutta aloitusvirheet määrä tuhosivat yrityksen. Miro Määttäsen onnistuneen nelospaikan rajalyönnin jälkeen Tapio Nissi otti aikalisän tilanteessa 17 – 12. Tiikereiden hakkuri Jylhän lyötyä pitkäksi otti Nissi erän toisen aikalisänsä tilanteessa 20 – 14. Toinen erä kääntyi lopulta teurastushenkiseksi ainakin eränumeroiden 25 – 16 perusteella.


Tiikerit johti hetken kolmannen erän alussa ja sitten ankat ottivat tahtipuikon. Tilanteessa 11 – 6 otti Tapio Nissi erän ensimmäisen aikalisän. Tiikerit tekivät erässä edelleen myös omia virheitä ja Lasse Jylhän syötettyä verkkoon tekniselle mentiin tilanteessa 14 – 8. Ankat puolestaan pelasivat rentoa ja tehokasta peliä. Tiikerit melkein romahtivat ja estääkseen romahduksen Tapio Nissi otti erän toisen aikalisänsä tilanteessa 17 – 8. Antti Leppälän syöttövuorolla Tiikerit saivat juonesta kiinni ja Tuominen otti erän ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 21 – 12. Loppu meni kuitenkin Vantaa Ducksin tahdissa ja erä kotijoukkueelle 25 – 13. Koko ottelu hienosti 3 – 0. Tiikerit oli yllättävän kesy ja viidakon kuningas kaatui Lumon tatamiin ankkojen vahvalla esityksellä, eläinkunnassa kaikki hyvin.

Otteluisäntä Neliskulma palkitsi ottelun parhaana kotijoukkueesta Balint Mágyarin ja Kokkolan Tiikereistä Antti Leppälän.

Ottelun parhaat pistemiehet:
Vantaa Ducks: Miro Määttänen 11/+8, Toni Kankaanpää 11/+7, Antti Vallin 10/+7
Tiikerit: Lauri Jylhä 11/+1, Antti Leppälä 7/+5, Teemu Lahti 7/-3

LähiTapiolapisteet
3 pistettä Balint Mágyar, Vantaa Ducks
2 pistettä Lassi Nurminen, Vantaa Ducks
1 piste Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks

Lehdistötilaisuuden kommentit:
Passari Balint Mágyar, Vantaa Ducks
”Viimeinkin tuli voitto. Olemme siitä todella onnellisia. Oli mukavaa päästä sairasloman jälkeen takaisin peliin”.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks
”Kyllä voitto tuntuu hyvälle. Olen joutunut aika paljon pohtimaan näitä juttuja häviöputkemme aikana. Saimme hyvän valmistelujakson tähän peliin ja kirsikkana kakun päälle saimme Magyarin takaisin avaavaan kuusikkoon. Meidän kausi alkoi nyt. Laitapelaajat luottivat siihen, että passi tulee paikalle ja jälki oli tänään sen mukaista. Magyarilla oli tänään vaihtoehtoja mihin tarjoilla palloa. Kahden viikon tauko tulee hyvään paikkaan ja saamme tehdä myös pitkästä aikaa fysiikkaa. Pelaajat saavat tulevana viikonloppuna vapaata, joka varmasti tekee myös hyvää”.

Lauri Jylhä, Tiikerit
”Tosi huono peli meiltä. Sakkasi ihan jokainen pelin osa-alue. Ei yllättänyt, että ankat tulivat näin vahvasti. Täytyy mennään vaan nöyränä pajalla hiomaan peliä kuntoon”.

Päävalmentaja Tapio Nissi, Tiikerit
”Mitään on turha selitellä, totean vain, että otan täyden vastuun peliin valmistautumisesta. Toki mitään en ota pois vastustajalta, joka pelasi hyvin. Hakkurin sairasloma jatkuu ja tänäänkin hakkurina pelannutta Lauri Jylhää olisi tarvittu vastaanottajana”.

Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.