Ankoilla vain voitettavaa pohjoisen kiertueella

Ankoilla vain voitettavaa pohjoisen kiertueella

Lentopalloilun Mestaruusliigassa sarjan viimeisenä oleva Vantaa Ducks tavoittelee edelleen runkosarjassa kahdeksan parhaan seuran joukkoon. Näin varmistuisi paikka ratkaisupeleihin. Viikonlopun vastustajat ovat vieraskentillä sarjassa seitsemäntenä oleva Team Lakkapää ja sarjassa kahdeksantena oleva Tiikerit. Perjantaina 1.2. ankkaparvi kohtaa Rovaniemellä Lapin Urheiluopistolla haastavan vastustajan. Team Lakkapää on Mestaruusliigassa voittanut kaikki kauden aiemmat kohtaamiset, joten kello 18.30 on ankoilla viimeinkin mahdollisuus vääntää napapiiriläisten hartiat mattoon. Sunnuntaina 3.2. Hollihaan hornankattilassa Kokkolassa klo 14.00 vastaan asettuva Tiikerit on taas kauden aiemmissa kohtaamisissa joutunut poistumaan häviäjänä. Tiikerit on kuitenkin tammikuun viimeisenä päivänä tehnyt sopimuksen entisen Korson Vedon sankarin, yleispelaaja Niklas Seppäsen kanssa.

Team Lakkapää on 9 ja Tiikerit 8 pistettä edellä Vantaa Ducksia. Molemmilla on yksi ottelu enemmän pelattuna kuin ankoilla. Voidaan aivan syystäkin kutsua molempia otteluja ns. kuuden sarjapisteen otteluiksi. Vaikka otteluissa on tärkeyttä vaikka muille jaettavaksi, niin ankoilta odotetaan joka pallossa rentoa suorittamista ja erityisesti erän loppujen hoitamista kunnialla maaliin. Team Lakkapää on vaarallinen nippu, jolla kovan syötön lisäksi on aseena kivikova torjunta. Yleispelaaja Peetu Mäkinen on nostanut koko kauden tasoaan ja hän takoo pelistä toiseen varmasti kovilla tehoilla isoja pisteitä. Daniel Grant on toinen kova luu, joka viihtyy kohtuuttoman pitkään syöttöruudussa.

Tiikerit vahvisti yleispelaajaosastoaan Seppäsellä. Jiri Hänninen sai oivan aisaparin. Niklashan on maajoukkueemme kuusikkopelaaja, joka on kuntouttanut itseään viimeiset kuukaudet. Hän totesi Vantaa Ducksin haastattelupisteessä joulukuun loppupuolella, että mikäli Petteri ”Petsku” Laurila vielä palaisi passariksi, niin hän olisi valmis liittymään ankkaparveen. Petteri ei lähtenyt pelipaitaansa hilaaman Lumon katosta alas, joten Niklas eli ”Nikke” vahvistaa nyt Tiikereitä. Passari Kalle Määttä on toipunut pelikuntoon, joten kokenut passari on Nikkeä ruokkimassa.

Vantaa Ducksin passarit ovat varmasti löytäneet Mikasalle oikean lentoradan, jotta uusi hakkuri Reynaldo Green Rogers pääsee paukuttamaan palloa parkettiin. Koko joukkueen on onnistuttava, jos Ducks haluaa palata pohjoisesta isiensä maille pistepussi pullollaan. Jokainen ankka varmasti haluaa laittaa kaikkensa peliin Lakkapään ja Tiikereiden haastamiseksi. Ennakkosuosikin viitta on selkeästi vastustajille, joten Vantaa Ducks voi lähteä vapautuneesti otteluihin. Ankkakäskijä Tuominen haluaa varmasti märkien päiväuniensa vihdoin muuttuvan todeksi.

Pohjoisen kiertueen jälkeen ankka-artistit palaavat kotiyleisön eteen. Lauantaina 9.2. klo 17.00 vastaan asettuu Etta, jonka ankat ovat tällä kaudella voittaneet jo kaksi kertaa. Etta on kovassa tikissä, joten voittoon tarvitaan ankoilta raivoisa näytös.

Vantaa Ducks

Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Vantaa Ducks.