Ankkojen talvimuutto suuntaa pistepitoiselle vyöhykkeelle

Lentopalloilun Mestaruusliigassa hienosti viidentenä oleva Vantaa Ducks suuntaa peltilinnun siivin lauantaina Napapiirille. Kyseessä ei ole mitkään napapiirileikit vaan armoton taisto 21.1.2017 klo 18.00 alkavassa ottelussa molemmille joukkueille tärkeistä kolmesta sarjapisteestä. Lapin Urheiluopiston lentokentän kokoinen halli tarjoaa hienot puitteet kohtaamiselle. Kotijoukkueen taustalla oleva PerPo ry järjestää talviarpajaiset, joten ainakin ankkojen varakas joukkueenjohto haluaa voittaa pääpalkintona olevan moottorikelkan. Sillä olisi mukava päristellä Lieksan erämaiden syvimmissä sopukoissakin.

Team Lakkapäällä on kauden aikana vaihtunut jo päävalmentaja ja joukkueessakin on ollut liikehdintää kuin aikanaan Rovaniemen markkinoilla. Kotimaisista voimista kuusikossa on nähty viime peleissä pallontappajalegenda Jouni Palokangas ja passari Matti Toivola. Joukkue on torjuntavoimainen ja Andre Brown on Alpár Szabon veroinen koppikunkku. Päävalmentaja Henri Tuomi janoaa varmasti ankkalauman päänahkaa, joten pitkä iltapuhde voi ankoilla olla edessään ennen ottelun päätösvihellystä. Ottelun alku on poikkeuksellisen myöhäinen, joten viisieräinen vääntö voi hyvinkin venyä sunnuntain puolelle.

Sunnuntaina Vantaa Ducks kohtaa Pohjois-Pohjanmaan pääkaupungissa ankkojen niskaan sarjataulukossa hengittävän Ettan. Toki oululaisilla on pelattuna kolme ottelua enemmän kuin ankoilla. Päävalmentaja Olli Kuoksa on saanut loukkaantuneena olleen Eetu Pennasen takaisin miehistöön. Eetu on pelannut viime ottelut liberona. Hakkurina Ettassa riehuu Joonas Jokela. Keskitorjujaosaston kirkkaimpana tähtenä häärii maajoukkueessakin häikäissyt Markus Kaurto. Ducks voitti kotonaan Lumossa kauden alussa Ettan, mutta nyt Rotuaarin ritarit varmasti janoavat mediumina grillattua ankkapaistia.

Ducks haastoi fiksulla lentopallolla Sampon viisieräiseen thrilleriin Lumossa viime lauantaina. Etta ja Lakkapää hävisivät nelieräiset koitokset Sampolle. Lakkapää tiistaina kotonaan ja Etta keskiviikkona. Mikäli Ducksin vastaanotto on kuosissa, niin kovaa saavat vastustajat pelata, mikäli haluavat saalistaa sarjapisteitä. Lyöntivoimaa päävalmentaja Ismo Tuomisen ankoista löytyy vaikka muille jaettavaksi. Lisäksi kenttäpuolustus on toiminut läpi kauden ja vaihtopallopelaaminenkin sujui lauantaina Sampoa vastaan mallikkaasti. Käytävät kaksi ottelua Rovaniemellä ja Oululla ovat tärkeitä, mikäli Vantaa Ducks haluaa tosissaan tavoitella pudotuspeleihin kotietua.

Talvimuutto pohjoiseen jää lyhyeksi. Suomen Cupin viikonloppu tarjoaa pienen tauon paikan. Torstaina 2.2. klo 19.00 ankkajoukkue saa Lumoon vieraaksi juuri Rovaniemellä kohdatun Team Lakkapään. Vänrikki Stoolin tarinoiden luoja J.L.Runeberg jää 5.2.klo 17.00 varjoon, kun Rantaperkiön Isku tulee Ducksin vieraaksi. Iskua vastaan pelit ovat olleet armotonta taistelua ja sunnuntain iltapesu voi venyä ankkafaneilla pitkään.

Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook

 

Posted in Vantaa Ducks.