Ankat kuritti Tiikereitä Hollihaassa erin 1-3

Mestaruusliigan eläinkunnan kuuden pisteen ottelussa ankat ottivat Tiikereistä toisen peräkkäisen voiton. Huolellisesti otteluun valmistautunut Ducks saapui Kokkolaan ottelua edeltävänä iltana, valmistautui terävän aamuharjoituksen jälkeen otteluun tutustuen perusteellisesti vastustajan asearsenaaliin ja saapui Hollihakaan voitonnälkäisenä. Kotiin joutui jäämään kuumesairas Antti Vallin, muu joukkue selvisi peliin pikkuteippauksilla.

Ensimmäinen erä alkoi molempien joukkueiden hermoillessa syöttöruudussa, mutta tekniselle tauolle Ducks oli siirtynyt jo viiden pisteen johtoon. Hermostuneesti pelannut Tiikereiden syömähammas Fredric Gustavsson siirtyi erän loppupuolella rauhoittumaan vaihtopenkille ja tilalle tullut Benjami Montonen hoiteli osuutensa virheettömästi. Ducks oli parhaimmillaan jo kymmennen pisteen johdossa numeroissa 12-22, mutta Tiikerit sai neljän pisteen putkella kavennettua ja kaunisteltua eränumeroiksi 17-25. Erän päätti Bálint Magyarin ässäsyöttö.

Toinen erä pelattiin tasaisissa merkeissä numeroihin 7-7, mutta erinomaista työtä myös syöttöruudussa tehnyt Miro Määttänen hankaloitti Tiikereiden hyökkäyspeliä ja Ducks siirtyi muutaman pisteen johtoon. Tiikereiden hakkuri Gustavsson jatkoi unten mailla, siirtyi vaihtopenkille ja kymmenen hyökkäyksen saldoksi jäi 0/-2. Tiikerit teki erässä vain 9 suorituspistettä ja jäi pari pistettä miinukselle, Ducksin pisteet 19/+12. Erän lopussa puhelinkopin kokoinen Juho Kaunisto vaihdettiin verkolle torjuntatehtäviin ja Kaunisto hoiteli tehtävänsä torjumalla Lauri Jylhän kaksi nelospaikan lyöntiä puhtaasti Tiikereiden kenttään, eränumerot 16-25.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitkän erätauon jälkeen Tiikerit saapui kentälle uudestisyntyneenä ja Ducksin pelaajien selkä oli hieman suoristunut helppojen erien jälkeen. Tiikereiden peli oli virheetöntä, Gustavsson paukutteli palloa kenttään kovalla prosentilla ja hyvää tukea antoivat keskarit Antti Leppälä ja Simon Hone. Ducksin helpottuneen syötön ja Tiikereiden hyvän nostopelin avulla Kalle Määttä käytti keskimiehiään tehokkaasti ja Gustavsson teki erässä 7 hyökkäyspistettä ilman virheitä. Ducks virheili enemmän ja tilanteen 6-6 jälkeen Tiikerit piti johtonsa erän loppuun saakka. Ducks pääsi iholle vielä tilanteessa 22-21, mutta Tiikerit teki hyvillä suorituksilla erän kolme viimeistä pistettä numeroihin 22-25. Tiikereiden joukkueesta hakkuri ja keskimiehet tekivät yhteensä 15 pistettä kovalla prosentilla, yleispelaajien yhteissaldo oli 2 pistettä.

Neljäs erä alkoi Miro Määttäsen ässäpommilla, erää pelattiin tasaisesti numeroihin 5-5. Tiikerit jatkoi edelleen pääosin Gustavssonin hyökkäyksen kautta. Tiikereillä oli ongelmia yleispelaajaosastolla, syöttövirheitä tuli joukkueelle runsaasti ja Ducks voitti torjunnat 5-0 ja erä kääntyi loppua kohden vieraille. Tiikerit voitti erän hyökkäyspisteet peräti 15-8, mutta virheettömämmin syöttänyt ja paremmin torjunut Ducks vei erän numeroin 22-25, ottelun päättyessä Miro Määttäsen nelospaikan lyöntiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ducksin joukkue hyökkäsi ja pelasi huomattavasti Tiikereitä laajemmalla rintamalla, libero Pasi Hyvärinen täydensi verkkopelin sujuvuutta hyvällä nosto- ja puolustuspelillä. Ducks vei torjunnat 12-2, yleispelaajien yhteispisteet Ducksille selvästi 33/+15 Tiikereiden yleispelaajien jäädessä saldoon 10/-10. Ducksin keskareille yhteispisteet 21/+18 ja Tiikereiden vastaavat 19/+15, ylityöllistetyn Gustavssonin pisteet 20/+5 ja ruotsalaishakkurin suorituksista Ducks sai lahjoituksena 15 pistettä. Ducksin Karl Külaots hoiteli tehtävänsä hyvin osana Ducksin laajaa rintamaa pistein 12/+6. Ducks suoritti jokaisessa erässä onnistuneita pelaajavaihtoja niin syöttö- kuin torjuntatehtävissä ja sekoitti vastustajan hyökkäyskuvioita.

Ismo Tuominen, Vantaa Ducks:

– Hyvä peli, kaikki oli kivaa, mennään pois. Kaksi erää meni suunnitelman mukaan. Kolmas erä oli tyypillinen: meidän syöttö pehmeni, Fredric Gustavsson tuli takaisin ja Niklas Breilin paransi peliään. Tiukaksi meni. En kyllä odottanutkaan että meillä olisi ollut tällaista otetta pelin. Oli kuitenkin vahvaa usko omaan pelin. Toni Kankaanpää lupasi, ettei pelaa kuten Tampereella. Miro Määttäselle annettiin lisää syöttövastuuta. Gustavsson oli vaikea torjuttava, kun hän onnistuu, mutta Tiikereiden keskihyökkäykset olivat vielä vaikeampia. Torjuntamme oli selvästi parempaa ja peliasenteemme oikea. Tänään olen tyytyväinen, mutta huomenna on taas arki edessä.

Tapio Nissi, Tiikerit:

– Ei ollut joukkue valmiina, emmekä siksi onnistuneet tänään. Kautta linjan vain keskihyökkäys toimi. Torjunta ei onnistunut. Torjunta haroi tyhjää. Hyökkäyspelimme oli aivan käsittämättömän huonoa. Keskimiehet sentään pelasivat hyvin. Vastaanottomme olisi pitänyt olla parempaa. Gustavsson kahden erän jälkeen heikoilla pisteillä (4/-5). Vantaan laiturit pelasivat hyvin.

 

Palkitut:
Szabó, Vanta Ducks
Gustavsson, Tiikerit

LähiTapiolan pisteet:
3 Magyar Ducks
2 Määttänen Ducks
1 Hone Tiikerit

Kokkolan Tiikerit – Vantaa Ducks 1-3 (17-25, 16-25, 25-21, 22-25)
Kokkolan Tiikerit: Gustavsson 20/+5,Leppälä 10/+8,Hone 9/+7
Vantaa Ducks: Kankaanpää 16/+12,Määttänen M 15/+4,Nurminen 12/+9
Katsojia: 708

Ottelun tilastot

Vantaa Ducks
Tiedotus/Esa Parviainen

 

Posted in Vantaa Ducks.