Ankat rymistellen puolivälieriin

3 – 0 (26 – 24, 27 – 25, 26 – 24)

Lentopalloilun Mestaruusliigan runkosarjan päätösottelussa Vantaa Ducks vs. Tiikerit pelattiin lentopalloa ja autettiin korsolaisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa tekemällä hyvää. Otteluisäntä oli Rakennuslehti. Perjantai-iltaa ja hyvän tekemistä oli juhlistamassa 321 katsojaa. Vantaa Ducks lahjoitti jokaisesta myydystä lipusta 3 euroa ja pelaajat laittoivat lisäksi hatun kiertämään pukukopissaan. Korson Diakonille saatiin kasaan yhteensä 522 euroa. Ottelu selkein lukemin 3 – 0 Vantaa Ducksille, joka näytti erien lopuissa miten voitot otetaan. Tästä on hyvä lähteä haastamaan VaLePaa.

Ensimmäisen erän alku oli ankoilta hapuilua. Vastaanotto ei oikein toiminut eikä hyökkäys. Tiikerit tuli vahvasti ja johti tekniselle mennessä 11 – 14. Tiikerit lähti vahvasti myös teknisen jälkeen, mutta Kalle Katteluksen syöttövuorolla ankat tulivat tiikerien iholle ja tilanteessa 16 – 17 otti päävalmentaja Tapio Nissi aikalisän. Ankat tulivat jo tasoihin, mutta Tiikerit nykäisi jälleen ja tilanteessa 19 – 21 otti Tuominen aikalisän. Unkarilainen räystäs tehosi ja pysäytti Gustavssonin lyönnin. Nissi oli pakotettu ottamaan erän toisen aikalisänsä tilanteessa 22 – 22. Ankat menivät ensimmäisen kerran johtoon tilanteessa 23 – 22. Toinen eräpallo ratkaisi erän kotijoukkueelle. Atte Rissanen eli iso A painoi pallon Lumon parketin syleilyyn.


Toinen erä alkoi lievästi Tiikereiden painostuksella. Kun Szabó syötti ässän, otti Tapio Nissi tilanteessa 10 – 10 aikalisän. Tekniselle aikalisälle mentiin Tiikereiden 13 – 14 johdossa. Ankkojen hahmo oli hyökkäyspäässä riehunut hakkurin titteliä tavoitteleva Karl Külaots. Lauri Jylhän onnistuneen lyönnin jälkeen otti Tuominen aikalisän tilanteessa 16 – 17. Atte Rissasen syöttövuorolla ankat tasoitti tilanteeksi 22 – 22 ja Nissi otti aikalisän. Atte Rissasen torjuntaan päättyy erä ja kotijoukkue juhli eränumeroita 27 – 25.


Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä. Külaotsin onnistuneen lyönnin jälkeen Nissi otti aikalisän tilanteessa 10 – 9. Tekniselle mentiin Rissasen ässän jälkeen numeroissa 14 – 12. Kyrölän nuijittua Mikasan soikeaksi Nissi otti aikalisän tilanteessa 15 – 12. Kyrölällä jalka hiukan kramppasi ja tilalle tuli Marko Määttänen. Ankat jatkoivat parin pisteen johdossa. Tuominen otti aikalisän tilanteessa 22 – 20. Gustavsson jatkoi vakuuttavia esityksiään syöttöruudussa ja tilanteessa 22 – 22 otti Tuominen erän toisen aikalisänsä. Kolmas erä jälleen ankoille ja lukemin 26 – 24. Ottelu erin 3 – 0 Vantaa Ducksille
Otteluisäntä Rakennuslehti palkitsi ottelun parhaana kotijoukkueesta Karl Külaots ja Kokkolan Tiikereistä Lauri Jylhä.

Vantaa Ducks taisteli vaikean alkukauden jälkeen itsensä hienosti jo toisen kerran peräkkäin puolivälieriin. Siellä vastaan tulee kunnon vastus, VaLePa, jonka ankat ovat hienosti haastaneet kauden aikana. Puolivälieräsarja ratkeaa kolmesta voitosta. Pelit alkavat Sastamalassa keskiviikkona 14.3. ja torstaina 15.3. on ensimmäinen kotiottelu Vantaan Energia-Areenalla, joten nyt kannattaa tulla kannustamaan ankat voittoon. Neljäs puolivälieräottelu pelataan tarvittaessa 20.3. Vantaan Energia-Areenalla. Pelit alkavat klo 18.30. Energia-Areena sijaitsee Myyrmäen urheilupuistossa.

Ottelun parhaat pistemiehet:
Vantaa Ducks: Karl Külaots 24/+21, Atte Kyrölä 11/+8, Miro Määttänen 10/+0
Tiikerit: Lauri Jylhä 16/+9, Fredric Gustavsson 16/+7, Antti Leppälä 13/+12

LähiTapiolapisteet
3 pistettä Karl Külaots, Vantaa Ducks
2 pistettä Pasi Hyvärinen, Vantaa Ducks
1 piste Balint Magyar, Vantaa Ducks

Lehdistötilaisuuden kommentit:
Hakkuri Karl Külaots, Vantaa Ducks
”Meillä oli teemana VaLePa mielessä ja hakkuripelini onnistumisesta kannattaa kysellä päävalmentaja Ismo Tuomiselta. Minitavoite saavutettiin tällä kaudella eli puolivälieräpaikka”.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks
”Välillä onnistuu, välillä ei. Voittoa lähdettiin hakemaan. Erän loput kääntyivät meille. Hyvä tapa voittaa peli ja opitaan samalla voittamaan. Külaots oli tänään liekeissä ja kaveri sai takoa kolme erää ja kovilla tehoilla. Sadan prosentin asenteella lähdetään puolivälieriin”.

Yleispelaaja Lauri Jylhä, Tiikerit
”Joka erässä annettiin 20 pisteen jälkeen erä ankoille. Tavoitteeseen ei päästy tällä kaudella”.

Päävalmentaja Tapio Nissi, Tiikerit
”Harmittaa kuten Laurikin totesi, että erät hävitään kahdenkymmenen pisteen jälkeen. Lasse Jylhä pelasi hienoja paikkoja ja sitten kaverit eivät saaneet niitä tapettua. Mutta päätä ei laiteta pensaaseen. Tästä lähdetään rakentamaan tulevaa kautta”.

Vantaa Ducks
Tiedotus/Pekka Krook

Posted in Uncategorized, Vantaa Ducks.