Miesten juuri päättynyt kausi päättyi välieriin. Seuraavassa jutussa kauden analyysi tiedottajan näkökulmasta, vapaasti kirjoitettuna ja ilman syvempää lajin asiantuntemusta.
Joukkueesta poistui edellisen kauden päätyttyä neljä pelaajaa, yksi poistui nälkämaan suuntaan leipää tienaamaan, kolme miestä siirtyi SM-liigaan. Pukukoppiin jäi nelikon jäljiltä parit suuret saappaat ja parit normaalikokoiset. Tilalle saimme muutaman uuden pelurin, joilla oli sopivan kokoiset saappaat jalassa, osalla suuretkin. Edellisellä kaudella koppiin jääneitä suuria saappaita ei kukaan tulokkaista sovitellut, vaan ne jouduttiin kierrättämään joukkueen sisällä.
Joukkueesta poistuivat Jaakko Niemi, Antti Poikela, Jussi Niemelä ja vajaan kauden pelannut Toni Kankaanpää. Jaakon työ veti Kajaanin suuntaan. Jussi lyhensi peli- ja harjoitusmatkojaan siirtymällä Salon Piivolleyhin. Jussi on näyttänyt pelitasonsa riittävän edelleen erinomaisesti myös SM-liigassa. Antti lähti Hämeen suuntaan Valkeakosken Isku-Veikkoihin liigakokemuksen ja (sensuroitu) perään. Anttikin on saanut liigassa hyvin peliaikaa ja vallannut Isku-Veikoissa kuusikkopaikan. Toni pelasi ottelukohtaisella sopimuksella MuurLessa syyskauden ja siirtyi sitten Puolan liigan Czestochowaniin.
Tilalle tulivat kokeneet Petteri Laurila, Kai Liukkonen ja 16 vuotta kesällä täyttänyt Suomen lupaavin mieslentopalloilija Niklas Seppänen, vahvuuteen liittyi vielä kesken kauden juniori-ikäinen Lauri Haapasalo.
Valmentaja Jouko Lindbergillä oli käytössään pelaajistossa muutama erittäin kokenut peluri, kaarti hieman yli parikymppisiä mutta jo kohtuullisen kokeneita pelaajia ja pari untuvikkoa. Tahtipuikkoa joukkueeseen tuli heiluttamaan passari Petteri Laurila, jolla meriittejä urallaan riittää monelle kymmenelle riville. Peräpään valvojaksi ryhtyi libero Kai Liukkonen, takanaan pitkä ura niin lentopallon SM-liigassa kuin beach volleyn Suomen ehdottomalla huipulla. Armeija häiritsi kauden aikana kolmen pelaajan harjoittelua ja pelaamista.
Kausi alkoi hyvin ja voitosta voittoon edettiin tasaisella tahdilla. Viidenteen otteluun saatiin joukkueeseen mukaan keskihyökkääjäksi kuubalaisvahvistus Yaniel Garay Gomez; 28-vuotias 202-senttinen pelaaja, jolla oli takanaan Sydneyn Olympialaiset, Argentiinan MM-kisat ja maailmanliigaa vuonna 2001 Kuuban maajoukkueessa. Odotukset olivat kovat ja kaveri täytti ne myös hyvin, mm. viimeisessä ottelussaan Enonkosken Pyrintöä vastaan parikymmentä pinnaa. Valitettavasti kaveri vaan loikkasi Puolaan, kirjoitettuaan edellisellä viikolla KoVen kanssa sopimuksen koko kaudeksi, saatuaan oleskeluluvan, saatuaan palkkionsakin ko. kuun loppuun. Kalustettu kämppäkin oli Korsossa valmistumassa hotellista pois muuttoa varten varustettuna tietokoneilla, taulu-TV:llä jne. Siirto oli vahvistettu Suomen Lentopalloliitossa ja edellisen kauden espanjalaisseuralta oli saatu vapautuspaperi. Sitten Gomez häipyi horisontin taakse puolalaisen tyttöystävänsä imussa, kirjoitti Puolassa uuden sopimuksen ilmoittamatta mitään hänet tänne tuottaneille agenteilleen. Oli hankkinut Puolasta uuden agentin ja kertonut totuutta muunnellen siellä niin agentille kuin uudelle seuralleenkin pelanneensa edellisen kauden Espanjassa. Suomen pelit ja pelaajasopimukset olivat unohtuneet.
EnPy-ottelu oli muutenkin käännekohta KoVen pelaajistossa, Petteri Laurila loukkaantui samassa ottelussa ja kausi oli käytännössä ohi. Seuraavassa ottelussa Mäntän Valoa vastaan oli sitten Teppo Pulkkisen kohtalona loukkaantua. Vakava, leikkauksen vaatinut polvivamma koko loppukaudeksi ja peli- ja harjoittelukieltoa kesään saakka. Pisteenä iin päälle olivat sitten juuri runkosarjan loppukierroksilla tapahtuneet Petteri Laurilan ja Niklas Seppäsen loukkaantumiset pelikyvyttömiksi. Runkosarja selvitettiin hienosti yhdellä tappiolla ja päästiin 1-sarjan välieriä pelaamaan. Välierissä jouduimme sitten mopolla moottoritielle, pelaajistosta puuttui ratkaisuotteluissa neljä todella tärkeää miestä. Ensimmäisessä osaottelussa Kokkolassa Kai Liukkonen mursi lisäksi kylkiluunsa ottaessaan puolustustilanteessa kontaktia Pasi Kuosmasen kanssa. Sisukkaana sissinä Kaipe pelasi kuitenkin vielä toisen osaottelun muumioksi teipattuna, meni vasta kauden päätyttyä lääkäriin, jossa kylkiluu havaittiin murtuneeksi. Toisessa osaottelussa norovirus myllersi lisäksi yhden keskarin, yleispelaajan ja hakkurin kimpussa. Eli Kokkolan Tiikerit sai vapaataipaleen 1-sarjan finaaliin, jossa vastustajaksi tulee pohjoislohkon voittanut Oulun Etta. Vastus tulee taatusti olemaan huomattavasti kovempi, kuin KoVen välierissä antama.
Ja sitten pelaajaosastoihin.
Passaripuolella Petteri Laurila on ehdotonta eliittiä Suomen sarjoissa, pystyy ottamaan ottelun haltuunsa ja komennon kentällä, myös henkisen otteen vastustajasta. Jakaa tietouttaan harjoituksissa ja peleissä, ehdoton isähahmo jolla auktoriteetti ei kesken lopu. Suurena apuna päävalmentajalle. Petterin passarityöskentely sai muista pelaajista huimasti tehoja irti verrattuna esim. edelliseen kauteen. Valitettavat loukkaantumiset sotkivat kauden ja etenkin loppuhuipennuksen täydellisesti.
Varapassarit selvittivät runkosarjan ottelut riittävän hyvin sarjan voittamiseksi, mutta välierissä taso ei valitettavasti riittänyt sotkemaan vastustajan torjuntapeliä. Jussi Lehtosen harjoittelupohja oli ohut johtuen vuoden vaihteeseen kestäneestä armeijasta.
Yleispelaajat KoVella olivat sarjan ehdotonta eliittiä. Ylivertainen ja laaja materiaali mihin tahansa lohkon joukkueeseen verrattuna. Teppo Pulkkisen loukkaantuminen kavensi materiaalia melkoisesti mutta Niklas Seppäsen loukkaantuminen oli paha isku. Loukkaantumisten jälkeen joukkueen yleispelaajistossa ei ollut yhtään varamiestä, avut jouduttiin kutsumaan 2-sarjan farmijoukkueesta.
Niklas Seppänen sai jo 16-vuotiaana kutsun miesten maajoukkueryhmään, joka kertoo jotain kaverin kyvyistä ja potentiaalista. Pasi Kuosmasen harjoittelua haittasi armeija. Pasi kävi kehityspelaajana pari kertaa auttamassa Tampereen Isku-Volleyta sarjan loppupuolella ja pärjäsi hyvin, nappasi mm. yhden IS-tähden. Niklas Seppäsellä oli poissaoloja loukkaantumisen lisäksi maajoukkuekuvioiden takia.
Keskipelaajaosasto oli KoVella hieman kapoinen, ja tasoltaan sarjan keskitasoa. Kuubalaisen poistuminen jätti joukkueeseen ison loven ja koko kausi pelattiin käytännössä kahdella keskarilla, välillä yhdellä. Loppuvaiheissa apuun kutsuttiin 2-sarjasta Tuomas Anttila ja ikoni Ako Salur, kumpikaan ei 2-sarjan harjoittelupohjalla noussut suureksi ratkaisijaksi tärkeillä hetkillä.
Hakkuriosastolla Niemelä jätti jälkeensä suuret saappaat täytettäväksi. Niemelän poistuttua vastuu hyökkäyspuolella jakaantui tasaisemmin. Niemelä oli pelejä dominoiva hakkuri Olli Aakulan tyyliin, tehot ja rooli hakkurina etenkin ykkössarjassa poikkesivat edellisillä kausilla muista joukkueista Vihtiä lukuun ottamatta. Näistä lähtökohdista Parviaisella kohtuullinen kausi hakkurina, oli sarjassa KoVen paras pistemies ja pokkasi seitsemän kertaa parhaan pelaajan palkinnon, säälistä tai ansaittuna. Ehjä kausi, poissa vain yhdestä ottelusta. Kesti vertailun lohkon muiden hakkureiden kanssa, Aakulan pois lukien. Aakulan vertailukohdat täytyy hakea sarjaa ylempää, jossa Isku-Volleyn pistekunkuksi noussut velikulta pelailee loppukauden.
Liberopuolella Kai Liukkonen otti heti alkusyksystä roolin haltuunsa. Varman nostopelin lisäksi hyvää puolustusta, johtajuutta ja muiden pelaajien kannustamista kentällä ja kentän ulkopuolella. Erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle. Tärkeä apu valmentajalle myös harjoituksissa.
Kakkoslibero Rami Laine ei armeijan vuoksi päässyt syyskaudella harjoittelemaan, ja kausi oli käytännössä pilalla. Vain muutaman kerran kentällä kauden aikana.
Pelatut ottelut:
20 Joonas Lehtonen
20 Pasi Kuosmanen
20 Kai Liukkonen
19 Petri Parviainen
19 Teemu Seppälä
16 Pasi Savolainen
15 Niklas Seppänen
14 Pasi Tiermas
12 Petteri Laurila
9 Jussi Lehtonen
7 Teppo Pulkkinen
6 Lauri Haapasalo
6 Rami Laine
4 Yaniel Gomez
3 Tuomas Anttila
2 Ako Salur
2 Jussi Tommola
Ja sitten joukkueen sisäinen pörssi
Tehdyt pisteet:
276 Petri Parviainen
198 Pasi Kuosmanen
148 Teemu Seppälä
145 Joonas Lehtonen
137 Niklas Seppänen
Hyökkäyspisteet:
238 Petri Parviainen
154 Pasi Kuosmanen
111 Teemu Seppälä
109 Niklas Seppänen
90 Joonas Lehtonen
Plus/miinus:
137 Petri Parviainen
98 Joonas Lehtonen
89 Teemu Seppälä
79 Niklas Seppänen
59 Pasi Savolainen
Torjunnat:
46 Joonas Lehtonen
35 Pasi Savolainen
28 Petri Parviainen
28 Teemu Seppälä
18 Pasi Kuosmanen
Syötöt:
219 Pasi Kuosmanen
216 Joonas Lehtonen
197 Petri Parviainen
190 Petteri Laurila
181 Teemu Seppälä
Ässäsyötöt:
26 Pasi Kuosmanen
15 Niklas Seppänen
11 Jussi Lehtonen
10 Petteri Laurila
10 Petri Parviainen
Vastaanotto %:
65,9 Kai Liukkonen
64,1 Teemu Seppälä
60,6 Teppo Pulkkinen
Esa Parviainen
|