Jouko “Jokke” Koskinen täyttää 70 vuotta 21.1.2018

Jouko Koskinen iloitsee Lumosta ja valaa esimerkillään uskoa positiivisuuteen. Korsolaisena hän ei halunnut jäädä sivustakatsojaksi kun hän perheineen muutti Korsoon 1984. Hän meni sosiaalidemokraattiseen työväenyhdistykseen ja urheiluseura Korson Vetoon, jossa hän auttoi käynnistämään jopa koripallotoiminnan.

Hän puhuu useaan otteeseen  positiivisen ajattelun voimasta.

Uskoa siihen hän levittää  esimerkillään, kun hän nykyisin johtaa Korson Eläkkeensaajia ja Pohjantähden Työväen Retkeilijöitä. Tällainen palkaton yhdistystoiminta tuntuu hänestä itsestäänselvyydeltä. ”Koen siinä tekeväni hyvää muille.”.

Vuodesta 1991 alkaen hän oli markkinamestarina järjestämässä mm. ensimmäiset Korson Vetomarkkinat ja markkinoita hän oli järjestämässä yhteensä 53 kpl.

Jouko Koskinen

  • Yrittäjä ja yhdistysaktiivi.
  • Syntynyt 21. tammikuuta 1948 Teiskossa. Asuu Korsossa. Naimisissa Annelin kanssa (1969-) . Kolme aikuista lasta ja kuusi lastenlasta.
  • Perusti oman rakennusalan yrityksensä AJM-Konsultit 1990. Rakennusvalvoja 2004.  Rakennuttaja (RAP) 2005.
  • Sosiaalidemokraatti. Vantaan kaupunginvaltuutettu 1992-2004. Vaikutti merkittävästi Korson uuden keskustan kehittämiseen.
  • Rakennusmies Oriveden ammattikoulun rakennusmieslinjalta 1965. Rakennusmestari Tampereen Teknillisen koulun rakennusosaston talonrakennuslinjalta 1970.
  • Pohjantähden Työväen Retkeilijöiden puheenjohtaja, Korson Eläkkeensaajien puheenohtaja ja Korson Vedon kunniapuheenjohtaja nro 4 vuodesta 2008-
  • Pelasi nuorena vakavissaan lentopalloa, joka on yhä hänen suosikkiurheilulajinsa.
  • Rentoutuu talkootöissä.

Hän haluaa, että mahdolliset muistamiset ohjataan/maksetaan Pohjantähden Työväen Retkeilijät ry:lle, jolla on kaksi työväentaloa (Asunta/Keuruu ja Virala/Janakkala), yhdistyksen tilille FI84 5720 6820 1291 74 , viite no 2105. Onnittelut ja kiitokset!

 

Posted in Seura.