Korson Vedon junnujen pikkujouluja vietettiin Ruusupaviljongissa

Vuotuiset Korson Vedon junioreiden joulujuhlat pidettiin lauantaina 15.12. Ruusupaviljongissa, joka antoi varsin mukavat puitteet juhlien järjestämiselle. Mukana oli niin painin kuin lentopallon puolelta osallistujia ja arviolta noin 50 ihmistä oli saapunut paikalle viettämään aikaa tutustuen samalla uusiin ihmisiin. Järjestäjien puolesta oli järjestetty pientä purtavaa glögin, piparien sekä suklaan muodossa. Pienet kisailut saivat kilpailuhenkeä irti niin […]

Mistä paintossut lapselle

Syksyn tullen ihmetellään, mistä ostaa lapselle painitossut? Itse haen tossuja ensin myyntisivustoilta, kuten tori.fi tai huuto.net.  Uusia tossuja voi ostaa suomalaisista urheiluliikkeistä ja kamppailuvarusteita myyvistä kaupoista. Vaihtoehtona voi myös olla ulkomailta ostaminen ja alla onkin esimerkiksi video viimeisimmästä ostoksesta Ebay.com sivuston kautta.    

Tänään sitten fudis ja ilo liikkumaan. Loistavaa!

Korson Vedon painijaoksen kesäharjoitukset järjestettiin Kontiopuistossa. Kesäharjoitukset pidettiin kaikille avoimena tilaisuutena. Ideana oli liikkua yhdessä aikuisten ja lasten kera. Vapaaehtoisia vanhempia ilmoittautui laittamaan pelit alkuun ja kaikki olivat tervetulleita yhteistuumin järjestämään harjoituksia ja liikkumaan. Parhaat kommentit kesäharjoitusten keskeltä: “Omaa poppoota painista ja hieman ulkopuolisia, jotka olivat kentällä. Suunnaton liikkeen riemu. Maalit olivat hyvin käytössä. Ensi […]

Kuntopainiharjoitukset

Ideana on kehittää kuntoa mielekkäällä ja nousujohteisella tavalla, sopivasti soveltaen jokaisen osallistujan kunnon mukaisesti. Mitään ennakkotaitoja ei tarvita kuntopainin aloittamiseksi, vain halua liikkua ja parantaa omaa kuntoaan.

Mattotalkoot Lumossa 6.8.2016 klo 10-13

Hei kaikki! Kiitoksia mattotalkoisiin osallistuneille! Talkoissa oli hikistä, kuten kuvan sameudesta voi päätellä :). Tälle syksylle on aloitettu harrasteet varmistamalla yhteistä harrastusturvallisuutta ja mukavuutta. Nyt on erinomainen tilaisuus vaikuttaa lasten harrastusturvallisuuteen ja mukavuuteen. Painisalissa tulisi kiristää mattoja, tämän avulla saadaan matosta mukava, kun se on sileä ja estetään alla olevien maton palojen liikkuminen, joka on […]